Liam Neesonista (s. 1952) tuli viitisentoista vuonna sitten toimintatähti kypsällä iällä Taken-hitin myötä. Sittemmin Neeson on tienannut mukavasti samantyyppisillä rooleilla. Tähän sarjaan kuuluu myös vuoden 2020 elokuva Rehti varas, jota esitettiin teattereissa alkuperäisellä nimellä Honest Thief.
Rehdissä varkaassa Neeson esittää pankkiryöstäjää, joka ei ole koskaan jäänyt kiinni. Kohdattuaan elämänsä naisen (Kate Walsh) hän päättää antautua vapaaehtoisesti. Rehdiksi heittäytynyt mies pyrkii tekemään viranomaisten kanssa sopimuksen päästäkseen nopeasti vapauteen, mutta elokuvan pahin konna löytyykin poliisivoimista.
Ohjaaja Mark Williams tunnetaan paremmin tuottajana. Hänen olisi pitänyt tälläkin kertaa jättää ohjaaminen pätevämmälle tekijälle. Neesonin karismaattinen olemus saa yleensä elokuvaan eloa, mutta nyt hän vaikuttaa tylsistyneeltä, mikä ei ole ihme. Käsikirjoitus on täynnä latteuksia, ja koko elokuva muistuttaa keskinkertaisen televisiosarjan jaksoa.
The Ice Road valmistui vuonna 2021. Arktisessa kaivoksessa tapahtuu kaasuräjähdys. Apu korpeen joudutaan rahtaamaan jäätietä myöten eikä kevään tulo helpota tehtävää. Missiota vaarantaa entisestään sabotaasi, sillä joku yrittää nollata pelastusoperaation.
The Ice Road tuo kulisseissa suhmurointeineen mieleen Roger Mooren jännitysfilmin Kultaa (Gold, 1974), joskin nyt päähuomio kohdistuu pelastustiimiin kaivoskäytävän kauhujen sijaan. Toteutus kuitenkin kompastelee. Rekkojen matka tuntuu yhtä venytetyltä kuin epäuskottavat toimintakohtaukset. Lisäksi ulkokuvista tulee kummallisen studiomainen fiilis, vaikka elokuvaa on tehty aidoilla lumilla Kanadassa.
Neeson taistelee senioriteetin tuomalla karismalla tuulimyllyjä vastaan ja pelastaa sen, mitä pelastettavissa on. Sittenkin hän tuntuu väsyneeltä suorittaessaan ennalta arvattavia koreografioita jäällä, sen alla ja erilaisissa kamppailukonteksteissa. Valitettavasti. Kun jäärä on vielä valjastettu amerikkalaisen autonvalmistajan mainosmieheksi, peli tuntuu menetetyltä.
Neeson näyttää valitettavasti seuraavan Nicolas Cagen ja Bruce Willisin urapolkuja. Hän on näiden elokuvien jälkeenkin ehtinyt näytellä jo useammassa tyhjänpäiväisessä toimintaelokuvassa. Seuraava Neesonin elokuva Retribution tulee teattereihin lokakuussa, ja se näyttää ennakkotietojen mukaan jatkavan samaa sarjaa.
Rehti Varas:
- La 30.09.2023 klo 21.00, YLE TV2
- Areenassa 29.10.2023 saakka
The Ice Road:
- La 30.09.2023 klo 21.00, Sub
- Pe 06.10.2023 klo 23.20, Sub
- Suoratoistona tällä hetkellä vain erikseen vuokrattavissa
Teksti: Jussi Huhtala, Matti Komulainen