Tänään tv:ssä: ”Uskomaton huippukohta on koettava omin silmin” – Yksi kaikkien aikojen parhaita rikoselokuvia

IMDb-arvosana 8,2.

3.6.2021 05:00

Miami Vice -televisiosarjan luojan ja maineikkaan elokuvaohjaajan Michael Mannin ohjaustyö asettaa vastakkain kaksi aikamme voimakkainta miesnäyttelijää. Mielenkiintoisen juonesta tekee se, että he ovat lain vastakkaisilla puolilla.

Al Pacino esittää Vincent Hannaa, poliisia, joka yrittää saada kiinni kauan jahdatun rikollisen Neil McCauleyn (Robert De Niro). Elokuvassa esiintyy myös koko liuta ansioituneita näyttelijöitä, jotka yrittävät parhaansa pitääkseen pintansa vanhojen mestareiden rinnalla.

Elokuvassa pyöritään pankkiryöstöelokuvissa yleisen teeman eli niin sanotun ”viimeisen ison keikan” ympärillä. McCauley päättää tehdä vielä yhden ryöstön ennen eläkkeelle siirtymistään, vaikka poliisit ja Hanna ovat hänen jäljillään edellisen, möhlityn keikan jäljiltä. Lisäkomplikaatioita luo nainen, johon McCauley on tavoistaan poiketen rakastunut.

Heat on monien mielestä yksi kaikkien aikojen parhaita rikoselokuvia. Superkonnan ja valiopoliisin välisestä kissa ja hiiri -leikistä kertova elokuvan huippukohta on noin elokuvahistorian vaikuttavimpiin kuuluva pankkiryöstöjakso.

Itse ryöstö on ihailtavan jäntevästi lavastettu, mutta sitä seuraava kuusiminuuttinen tulitaistelu poliisien ja rosvojen välillä on nähtävä omin silmin, jotta sen uskoo todeksi.

Heat esitetään Subilla torstaina 03.06.2021 klo 21.00. Katso traileri alta.

Lisää luettavaa