Tänään TV:ssä: Uusien Bondien Q jännärisarjassa taviksena vakoojien murhamysteerin keskellä

Draamasarja London Spy kertoo nimensä mukaisesti entisen suurvallan pääkaupunkiin sijoittuvasta vakoojamysteeristä, joka alkaa viattomasta romanssista ja yllättävästä murhasta.

7.5.2018 12:15

Ihan tavallinen brittimies kituuttaa tylsässä työssä ja yrittää löytää iltaisin elämälleen tarkoitusta homobaareista. Yllättävä romanssi katkeaa äkillisesti tuoreen poikaystävän löydyttyä raa’asti murhattuna.

Keskelle murhamysteeriä heitettyä tavallista miestä esittää kahdesta tuoreimmasta James Bond -elokuvasta tuttu englantilaisnäyttelijä Ben Whishaw. Murhattua rakastettua esittää mm. Kingsman-elokuvista ja Alias Grace -sarjasta tuttu Edward Holcroft. Muissa rooleissa nähdään esim. veteraaninäyttelijä Jim Broadbent (Moulin Rouge!Harry Potter -elokuvat) sekä Mark Gatiss (SherlockDoctor Who).

Tässä vuodelta 2015 olevassa BBC:n viisiosaisessa sarjassa murha paljastuu osaksi vakoojakuvioita, ja rakastettuaan sureva mies taistelee itseään suurempien voimien keskellä selvittääkseen maailmansa kertaheitolla muuttaneen tapahtuman.

London Spy nähdään Yle TV2:ssa 7. toukokuuta klo 22.10 alkaen. Jaksot tulevat katsottavaksi myös Yle Areenaan.

Katso traileri alta!

 

Lisää luettavaa