Tänään tv:ssä: Vainoharhainen rikosjännäri on kestänyt aikaa hyvin – ”Käänteet jaksavat yhä jännittää”

Tänään nähdään televisiossa vuonna 1974 valmistunut Ansa – Parallax View.

23.1.2020 05:00

Ansa on Alan J. Pakulan ohjaama tehokas 1970-luvun salaliittotrilleri Kennedy-murhien ja Watergaten jäljiltä.

Warren Beatty esittää lehtimiestä, joka on yksi huippupoliitikon murhan seitsemästä silminnäkijästä Parallax View -näköalatornissa. Kukaan todistajista ei ole varma siitä, mitä tornissa tapahtui, vaikka virallinen syyllinen löytyikin.

Pian todistaja toisensa jälkeen kuolee hämärissä olosuhteissa, ja reportterimme joutuu syvälle salaliittovyyhtiin, jossa mielenterveyskin on vaarassa.

Ansa on tyylikkäällä tavalla vanhanaikainen 1970-luvun klassikko, jonka käänteet jaksavat yhä jännittää.

Ohjaaja Pakula tunnetaan niin sanotusta paranoiatrilogiasta, johon kuuluu kolme samantyyppistä rikoselokuvaa.  Ansa ilmestyi niistä keskimmäisenä. Samaan sarjaan kuuluvat myös Klute –rikosetsivä (1971) ja Presidentin miehet (1976).

Ansa – Parallax View esitetään Yle Teemalla torstaina 23.01.2020 klo 21.00. Katso traileri alta.

Lisää luettavaa