Nyt ensimmäistä kertaa tv:ssä: Viime vuoden katsotuin elokuva Suomessa – Keräsi koronavuonna 247 000 katsojaa!

IMDb-arvosana 6,2.

5.4.2021 06:30

Leena Uotilan esittämä 75-vuotias Inkeri lyö miestään paistinpannulla päähän ja suunnittelee hautaavansa hänet puutarhaan. Vankilatuomio odottaa, mutta sitä ennen on lähdettävä automatkalle isosiskojen (Seela Sella ja Saara Pakkasvirta) kanssa.

Teräsleidit nousi viime vuoden katsotuimmaksi ensi-illaksi. Tammikuussa 2020 teattereihin tullut elokuva ehti kerätä koronavuoden aikana 247 000 katsojaa.

Teräsleidit on suosikkinäyttelijä Pamela Tolan toinen pitkä elokuva ohjaajana. Vuoden 2018 Swingers oli kevyt komedia, mutta Teräsleidit on selvästi kunnianhimoisempi tapaus.

Kolmen iäkkään naisen matkakertomus on myös komedia, mutta se on samalla puheenvuoro sekä ikääntymisestä että naisen asemasta yleensä. Juonikuviosta tulee mieleen Thelma & Louise, jossa on naiskaksikon sijaan kolme eläkeikäistä sisarusta.

Pääosissa on upeita näyttelijöitä, ja elokuva lähtee käyntiin tehokkaasti. Pian se muuttuu kuitenkin hölmöksi farssiksi, ja yllätykseksi tarkoitettu käännekin on helposti arvattavissa.

Teräsleidit saa tv-ensi-iltansa MTV3-kanavalla maanantaina 05.04.2021 klo 20.00. Katso traileri alta.

Lisää luettavaa

Aiheeseen liittyviä elokuvia