Tänään tv:ssä: Vuoden 1954 klassikko kuuluu leffafanin yleissivistykseen – ”Toimintaelokuvan perusteoksia”

Tänään nähdään televisiossa vuonna 1954 valmistunut Seitsemän samuraita.

25.10.2018 05:00

Yle Teema esittää torstaisin Akira Kurosawan samuraielokuvia. Nyt vuorossa olevaa Seitsemää samuraita pidetään yleisesti Kurosawan pääteoksena.

Elokuvan tapahtumat sijoittuvat 1500-luvun Japaniin, jossa maanviljelijät kyllästyvät kyläänsä vainoaviin rosvoihin ja pestaavat suojakseen seitsemän isännätöntä samuraita.

Seitsemän samuraita on toimintaelokuvan perusteoksia ja kuuluu jokaisen leffafanin yleissivistykseen. Monet elokuva-asiantuntijat nostavat sen kaikkien aikojen parhaiden elokuvien joukkoon. Se esimerkiksi sijoittuu tällä hetkellä sijalle 19 Internet Movie Databasen Top 250 -listalla.

Elokuvalehti Sight & Soundin kymmenen vuoden välein pidettävissä kriitikkoäänestyksissä Seitsemän samuraita on sijoittunut kymmenen kaikkien aikojen parhaimman elokuvan joukkoon vuosina 1982 ja 1992.

Seitsemän samuraita esitetään Yle Teemalla torstaina 25.10.2018 klo 21.10. Katso traileri alta.

Lisää luettavaa