Tänään tv:ssä: Vuoden 1980 suurelokuva oli katastrofaalinen floppi, joka lopetti erään aikakauden – Tällaisia elokuvia ei enää tehdä

Tänään nähdään televisiossa vuonna 1980 valmistunut Portti ikuisuuteen.

15.6.2019 06:30

Vuoden 1979 alkupuolella Michael Cimino oli juhlittu elokuvaohjaaja. Hänen Vietnam-draamansa Kauriinmetsästäjä voitti viisi Oscaria. Sen menestyksen jälkimainingeissa hän sai käyntiin kertaalleen haudatun unelmaprojektinsa, eeppisen lännenelokuvan Portti ikuisuuteen.

Portti ikuisuuteen on isolla mittakaavalla toteutettu länneneepos, joka kertoo karjaparonien ja siirtolaisina saapuvien maanviljelijöiden välisestä sodasta 1890-luvun Wyomingissa. Elokuvasta tuli yksi kaikkien aikojen suurimpia taloudellisia epäonnistumisia.

Cimino oli jo Kauriinmetsästäjissä ylittänyt aikataulun ja budjetin, mutta Portti ikuisuuteen -elokuvan aikoihin ohjaajan kerrottiin menettäneen suhteellisuudentajunsa täysin: kuudentena kuvauspäivänä elokuva oli viisi päivää aikataulusta jäljessä. Elokuvan budjetti nelinkertaistui. Vastaanotto oli katastrofi, eikä lähes nelituntinen elokuva kelvannut yleisölle lyhempänäkään versiona.

Monet kriitikot antoivat elokuvalle kuitenkin hyviä arvioita, ja sittemmin sen arvostus on kohonnut entisestään.

Portti ikuisuuteen -elokuvan taloudellisella epäonnistumisella oli valtava vaikutus elokuvateollisuuteen. Sen jälkeen Hollywood-studiot lakkasivat ottamasta riskejä antamalla ohjaajille suuria vapauksia. Vielä 1970-luvulla auteur-ohjaajat kuten Francis Ford Coppola ja William Friedkin saivat käyttöönsä suuria budjetteja ja melko vapaat kädet. Portti ikuisuuteen lopetti tämän aikakauden, ja vaikutukset näkyvät yhä.

Elokuvan pääosissa näyttelevät Kris Kristofferson, Christopher Walken, Isabelle Huppert, John Hurt ja Jeff Bridges.

Portti ikuisuuteen esitetään HD-lähetyksenä Yle Teemalla lauantaina 15.06.2019 klo 21.00. Areenassa viikon ajan. Elokuvasta nähdään ohjaajan versio.

Lisää luettavaa