Tänään tv:ssä: Vuoden 1994 Uuno-leffa sai surkeat katsojaluvut – Asialle oli yksinkertainen elitys

Tänään nähdään televisiossa vuonna 1994 valmistunut Uuno Turhapuron veli.

22.1.2020 05:00

Mitä kaikkea hirveää ja ihanaa saattaakaan tapahtua, kun seikkailun pääosassa ei olekaan itse jokapaikanhöylä Uuno, vaan hänen odottamattomia taitoja omaava velipoikansa Tarmo (Esko Salminen), kysytään elokuvan esittelytekstissä.

Ainakin katsojaluvut olivat hirveän huonot.

Uuno Turhapuron veli on Spede Pasasen tuottama kuten muutkin Uuno-elokuvat, mutta se ei kuulu virallisesti elokuvasarjaan, sillä se tehtiin ilman Vesa-Matti Loiria.

Loiri ilmoitti pitävänsä taukoa Uuno Turhapuron hahmosta, sillä kolme edellistä Uuno-leffaa olivat alkaneet maistua puulta. Se näkyi katsojaluvuissa: suuri yleisö ei halunnut katsoa Uuno-leffaa ilman Uunoa.

Uuno Turhapuron veli menestyi katastrofaalisen heikosti teattereissa verrattuna elokuvasarjan muihin tuotantoihin. Se sai vain noin 20 000 katsojaa, kun yleensä Uuno-leffat keräsivät satojatuhansia katsojia. Seuraavassa elokuvassa Uuno Turhapuro pisnismies (1998) Loiri palasi nimirooliin.

Hannu Seikkulan ohjaamassa elokuvassa nähdään Uuno-leffojen muu vakiokaarti eli Spede Pasanen, Simo Salminen, Tapio Hämäläinen, Marjatta Raita ja Marita Nordberg sekä Anu Hälvä, Pirkka-Pekka Petelius ja Heikki Kinnunen.

Uuno Turhapuron veli nähdään Sub-kanavalla keskiviikkona 22.01.2020 klo 21.00.

Lähde: Elonet

Lisää luettavaa