Tänään tv:ssä: Vuoden 1997 jättihitti on edelleen arvossa – Sekä suuri yleisö että kriitikot rakastavat tätä elokuvaa

Tänään nähdään televisiossa vuonna 1997 valmistunut Men in Black – Miehet mustissa.

Agentti K (Tommy Lee Jones) työskentelee salaisessa MIB-virastossa, joka valvoo maapallolla oleskelevia avaruusolentoja. Hän tarvitsee uuden työparin, ja ehdokkaaksi ilmaantuu newyorkilainen poliisi James Edwards (Will Smith).

Barry Sonnenfeldin ohjaama elokuva perustuu Lowell Cunninghamin samannimiseen sarjakuvaan.

Steven Spielbergin tuottama Men in Black oli iso hitti, jolle tehtiin jatko-osat vuosina 2002 ja 2012. Kolmososa on tuottanut eniten rahaa, mutta ensimmäinen elokuva on kuitenkin se, joka muistetaan parhaiten.

Elokuvan arvostuksesta kertoo jotain se, että sillä on 92 prosentin tuoreusaste kritiikkejä kokoavalla Rotten Tomatoes -sivustolla.

Men in Black esitetään TV5-kanavalla torstaina 21.03.2019 klo 21.00. Katso alta Will Smithin esittämä tunnuskappale.

Aiheeseen liittyvät elokuvat