Tänään tv:ssä: Vuoden 2002 Oscar-kisan yllättäjä – ”Vähäeleisen karismaattinen pääosasuoritus”

Tänään nähdään televisiossa vuonna 2002 valmistunut 8 Mile.

16.12.2019 06:30

8 Mile perustuu osittain räppäri Eminemin omaan tarinaan. Varsinainen faktoihin perustuva omaelämäkerta se ei kuitenkaan ole. Eminemin roolihahmo on paljon kiltimpi ja sympaattisempi kuin hänen ristiriitainen julkinen persoonansa. Silti monet asiat elokuvassa ovat hyvin lähellä Eminemin omaa elämää.

Elokuvan tapahtumat sijoittuvat Detroitiin, jossa tie nimeltä 8 Mile erottaa kaupungin keskustan ja lähiöt, köyhien (enimmäkseen) mustien ja varakkaampien valkoisten asuinalueet. Elokuvan alussa ollaan vuodessa 1995. Eminemin esittämällä Jimmy Smithillä ei mene hyvin. Raskaana olevan tyttöystävän kanssa on välit poikki, ja Jimmy joutuu muuttamaan äitinsä (Kim Basinger) luo, joka asuu Jimmyn pikkusiskon kanssa asuntovaunussa. Äiti läträä viinan kanssa, ja nuori Jimmyn ikäinen poikaystävä (Michael Shannon) on vakuutusyhtiön vahingonkorvauksia odotteleva tyhjäntoimittaja, jonka kanssa Jimmy ei tule toimeen.

Jimmy käy päivisin töissä autotehtaalla, sillä jostain on saatava rahaa elämiseen ja vaikkapa demonauhan tekoon. Jimmy nimittäin haaveilee rap-artistin urasta ja käy esiintymässä taiteilijanimellä Rabbit paikallisella hip-hop-klubilla, jossa hänen ystävänsä Future (Mekhi Phifer) isännöi paikallisia rap-kilpailuja eli bätlejä. Jimmyssä tuntuu olevan potentiaalia räppäriksi, mutta esiintymiset eivät välttämättä mene aina putkeen.

Eminemin näyttelijätyö on vähäeleistä mutta karismaattista, vaikka hänellä tuntuu olevan vain kaksi ilmettä, huppu päässä tai ilman. Brittany Murphy (1977–2009) loistaa uutena tyttöystävänä, joka haaveilee mallin urasta isossa maailmassa.

Elokuvan ohjauksesta vastaa Curtis Hanson (L.A. Confidential). Hän ei kuitenkaan ollut ensimmäinen vaihtoehto ohjaajaksi: tuottajat kysyivät ensin Quentin Tarantinoa, joka kuitenkin joutui kieltäytymään vastahakoisesti, sillä hänellä oli Kill Bill -elokuvien tuotanto tuolloin kesken.

8 Mile esitetään TV5-kanavalla maanantaina 16.12.2019 klo 22.00. Kuuntele alta elokuvan tunnuskappale Lose Yourself. Siitä tuli kaikkien aikojen ensimmäinen räppibiisi, joka palkittiin Oscarilla parhaasta laulusta, kun Eminem vei yllättäen pystin U2:n ja Paul Simonin nenän edestä.

Lisää luettavaa