Tänään tv:ssä: Vuoden 2014 Oscar-palkittu laatuelokuva ensimmäistä kertaa Suomen kanavilla

Tänään nähdään televisiossa vuonna 2014 valmistunut Kaiken teoria.

7.4.2018 06:27

Maaliskuussa kuolleesta Stephen Hawkingista kertova Kaiken teoria pohjautuu hänen entisen vaimonsa Jane Hawkingin muistelmateokseen. Se kertookin enemmän Hawkingien yksityiselämästä kuin maineikkaan fyysikon tutkijanurasta.

Hawking tunnetaan paitsi tieteellisistä saavutuksistaan myös siitä, että hänellä on sairaus, joka on vienyt liikuntakyvyn ja puhekyvyn. Elokuva alkaa 1960-luvulta, jolloin Hawking oli vielä täysin terve. Vääjäämättömästi etenevä sairaus ei estänyt Hawkingia hankkimasta lapsia ja viettämästä perhe-elämää.

Dokumentista Man on Wire tunnettu James Marsh on ohjannut upeasti kuvatun sujuvasti etenevän elämäkertaelokuvan. Hawkingia esittävä Eddie Redmayne on sisäistänyt roolihahmon vakuuttavasti, ja hän voittikin siitä Oscar-palkinnon. Vaikka Redmaynen roolisuoritus jääkin parhaiten mieleen, Felicity Jonesin esittämä voimakastahtoinen Jane nousee yhtä lailla keskeiseksi hahmoksi.

Kaiken teoria nähdään Suomen tv-ensiesityksenä TV5-kanavalla lauantaina 07.04.2018 klo 21.00. Katso traileri alta.

Lisää luettavaa

Aiheeseen liittyviä elokuvia