Tänään tv:ssä: Vuoden 2015 komediassa nähdään ikimuistettava seksikohtaus – ”Hän oli oikeasti sisälläni”, vitsaili elokuvan naistähti

Tänään nähdään televisiossa vuonna 2015 valmistunut Ihan yössä.

13.3.2019 05:00

Ihan yössä on hupaisa elokuva, joka osoittaa Amy Schumerin koomikonkyvyt. Stand up -koomikkonakin tunnettu Schumer paitsi näyttelee pääosaa myös vastaa käsikirjoituksesta.

Schumerilla ja useiden komedialeffojen menestystekijällä Judd Apatow’lla (40 v. ja neitsyt, Paksuna) on samantyyppinen huumorintaju, joten heidän yhteistyönsä toimii mainiosti.

Stand up -koomikot ammentavat juttunsa yleensä omasta persoonastaan, ja ehkäpä siksi Schumerin esittämä päähenkilökin on nimeltään Amy. Yksiavioisuuden nimiin vannova ikisinkku hyppii baarista ja suhteesta toiseen ja nauttii elämästään. Sitten hän kohtaa Bill Haderin esittämä urheilulääkärin.

Ihan yössä noudattelee romanttisten komedioiden tuttua kaavaa, mutta roolihahmot ja käsikirjoitus ovat niin kekseliäitä, että elokuva ei tunnu lainkaan kliseiseltä. Komediallisen tykityksen lisäksi elokuvassa on osuvia havaintoja ihmissuhteista.

Elokuvasta jäi monille mieleen hupaisa seksikohtaus, jossa Schumerin vastanäyttelijänä on painijanakin tunnettu John Cena. Schumer väitti australialaisen radiokanavan haastattelussa, että kohtauksessa seksiä harrastettiin oikeasti.

”Hän oli oikeasti sisälläni. Painijat eivät näköjään teeskentele”, Schmumer heitti.

Elokuvassa myös näyttelevä Bill Hader komppasi Schumeria:

”Cena ei ymmärtänyt koko näyttelemisjuttua. Se oli hänen ensimmäinen seksikohtauksensa.”

Kyseessä oli tietenkin pelkkä vitsi. Ei elokuvissa seksiä harrasteta oikeasti. Ellei sitten kyseessä ole pornoelokuva.

Ihan yössä esitetään TV5-kanavalla keskiviikkona 13.03.2019 klo 22.00. Toinen esitys perjantain ja lauantain välisenä yönä klo 00.05. Katso kohtaus alta.

Lisää luettavaa

Aiheeseen liittyviä elokuvia