Tänään tv:ssä: Yli miljardin dollarin jättihitti vuodelta 2016 – ”Hengästyttävän upea”

Tänään nähdään televisiossa vuonna 2016 valmistunut Doria etsimässä.

Nemoa etsimässä -elokuvan ja Doria etsimässä -jatko-osan välillä oli 13 vuotta. Sinä aikana tietokoneanimaatioissa käytettävä tekniikka ehti kehittyä huimasti, mutta kakkososa on silti hyvin samantyyppinen.

Muistihäiriöstä kärsivä Dori etsii vanhempiaan Marvinin ja Nemon kanssa ja kohtaa matkalla ilkeältä vaikuttavan Hank-mustekalan, kaikupaikannustaitonsa menettäneen Bailey-maitovalaan ja likinäköisen Destiny-valashain.

Uusista hahmoista huolimatta Doria etsimässä tuntuu aluksi melkein liikaakin Nemon toisinnolta, mutta vähitellen tarinaan tulee lisää kierroksia ja kekseliäitä tuoreita ideoita. Visuaalinen maailma on hengästyttävän upea ja täynnä yksityiskohtia kuten Pixar-tuotannoissa on totuttu näkemään.

Doria etsimässä oli vuoden 2016 kolmanneksi menestynein elokuva. Se tuotti yli miljardi dollaria.

Animaatio esitetään alkuperäisenä englanninkielisenä versiona Nelosella lauantaina 7.12.2019 klo 18.00. Katso traileri alta.

Aiheeseen liittyvät elokuvat