Tänään Yle Teemalla: Yksi tieteiselokuvan suurimpia klassikoita

Tänään nähdään televisiossa vuonna 1956 valmistunut Varastetut ihmiset (Invasion of the Body Snatchers).

11.9.2016 06:27

Paranoidin tieteiselokuvan suuri klassikko kertoo kalifornialaisesta pikkukaupungista, jonka lääkäri alkaa kummastella monen asukkaan outoa käytöstä. Useat ihmiset väittävät, että heidän läheisensä eivät ole sitä miltä he näyttävät vaan täydellisiä kopioita itsestään. Kun outojen jättiläispalkojen sisältä alkaa löytyä ihmiskopioita, hän alkaa kuitenkin epäillä, että ihmisiä korvataan näiden nukkuessa avaruusolennoilla. Joutuessaan itsekin epäillyksi massahysterian uhriksi tohtori havaitsee, että kopiointi on saanut jo valtavat mittasuhteet.

Myös suomalaisella nimellä Ruumiinryöstäjät tunnettu elokuva on lähes sietämättömän jännittävä trilleri. Myöhemmin Clint Eastwoodin luotto-ohjaajaksi muodostuneen Don Siegelin elokuva on tehty uusiksi pariinkin otteeseen: Philip Kaufman teki vuonna 1978 hienon ja Oliver Hirschbiegel vuonna 2007 kamalan version.

Varastetut ihmiset esitetään HD-lähetyksenä YLE Teemalla sunnuntaina 11.09.2016 klo 18.00.

Lisää luettavaa