Tarantinolta seuraavaksi The Shadow?

5.8.2010 23:54

Kulttiohjaaja Quentin Tarantinon huhutaan Inglourious Basterdsin jälkeen pureutuvan seuraavaksi The Shadown uuteen versioon.

Tarantinon olisi tarkoitus ohjata ja olla mukana käsikirjoittamassa 1930-luvun suosittuun radio-ohjelmaan perustuva elokuva. Fox elokuvastudion johtajien sanotaan parhaillaan neuvottelevan Tarantinon kanssa elokuvan ohjauksesta, kertoo Pajiba.

The Shadow on aiemminkin muunnettu elokuvaksi. Vuonna 1994 valmistui Russell Mulcahyn ohjaama versio, jonka tähtenä nähtiin Alec Baldwin.

Tarantinon osallistumista The Shadown uuteen filmatisointiin ei kuitenkaan ole vielä virallisesti vahvistettu.

Lisää luettavaa