Taru sormusten herrasta -tähti ohjaa Viidakkokirja-elokuvan

21.3.2014 19:32

Alejandro González Iñárritun jätettyä Viidakkokirjan, on ohjaajan paikka ollut hakusessa Warner Brosin Viidakkokirjassa, joka kilpailee katsojista Disneyn oman uuden version kanssa. Ron Howard oli tovin puheissa tulla ohjaamaan, mutta ilmeisesti keskustelut eivät pitkälle päässeet.

Mutta nyt projekti on saanut uuden ohjaajan. Klonkkuna maailman tietoisuuteen tullu Andy Serkis, joka on sittemmin siirtynyt myös kameran toiselle puolelle, on palkattu luotsaamaan tuleva Viidakkokirja-seikkailu. Elokuvasta tulee Serkisin ensimmäinen pitkän elokuvan ohjaus, mutta hän on aikaisemmin toiminut second unit -ohjaajan mm. Hobitti-elokuvissa. Ainakin Serkisillä on kokemusta CGI-hahmojen kanssa työskentelystä.

WB:n Viidakkokirjan on käsikirjoittanut Callie Kloves, joka on pitänyt elokuvan uskollisena alkuperäiselle tarinalle. Serkis on ohjaamassa myös uutta versiota Eläinten vallankumouksesta, mutta ilmeisesti Viidakkokirja tulee jonossa ensimmäisenä.

(Episodi/ML)

Lisää luettavaa