”Tässä elokuvassa mikään ei ole pyhää” – Stalinin perillisistä kertova viiden tähden elokuva kiellettiin Venäjällä

IMDb-arvosana 7,3.

20.8.2022 09:00

Armando Iannuccin (In the Loop, Veep-sarja) ohjaama poliittinen satiiri The Death of Stalin (2018) keskittyy Josif Stalinin kuolemaa seuranneeseen valtataisteluun.

Pelätty johtaja saa kohtalokkaan sairauskohtauksen, ja lähipiiriin kuuluneet kommunistivaikuttajat joutuvat hämmentävän tilanteen eteen.

Vaikka The Death of Stalin on komedia, tuntuu aluksi hieman oudolta nähdä Steve Buscemi Hruštšovina ja Michael Palin Molotovina. Siihen tottuu pian, sillä Buscemi, Palin ja etenkin Berijaa esittävä Simon Russell Beale tekevät unohtumattomat roolityöt. Jason Isaacs on hillitön marsalkka Žukovina.

Parasta elokuvassa on kuitenkin terävä dialogi ja musta huumori. Välillä toilailu menee pöljän farssin puolelle, mutta sen antaa anteeksi, kun kokonaisuus on niin riemastuttava ja samalla kylmäävä. Kaiken lisäksi 1950-luvun Neuvostoliitto on lavastettu komeasti.

The Death of Stalin sai Episodin ensi-ilta-arviossa täydet viisi tähteä.

”Oikeastaan mikään ei nyt ole turvassa tai pyhää, ja jo pelkästään siitä Iannucci ansaitsisi jonkinlaista tunnustusta”, Marta Bałaga kirjoitti arviossaan.

Ei tullut yllätyksenä, että elokuva kiellettiin Venäjällä. Jopa jotkut länsimaiset mediat loukkaantuivat pahamaineisten sotarikollisten ja heidän kieroilujensa vähemmän vakavasta käsittelystä elokuvassa.

”Aikakaudella, jolla jokaista kommenttia tai huonosti ajoitettua vitsiä seuraa loputon anteeksipyytelyjen litania, Iannuccin elokuva takuuvarmasti silittää monia vastakarvaan. Ja sen se tekee antaumuksella”, arviossa kirjoitettiin.

Marta Bałaga tapasi Iannuccin Torinon elokuvajuhlilla vuonna 2017.

– Minulle on sanottu, että oli vielä liian aikaista sille, mutta ajatellaanpa Diktaattoria. Se kertoi Hitleristä, ja se tehtiin vuonna 1940. Siinä on kohtauksia juutalaisisista ghetoista ja sitten joitakin Chaplinin hauskimpia oivalluksia. Hän osoitti, että se on mahdollista. Saman teki Mel Brooksin Kevät koittaa Hitlerille, ohjaaja Iannucci kertoi Episodille.

– Olen sitä mieltä, että niin kauan kuin elokuva uskoo itseensä, katsoja on valmis pelaamaan sen ehdoilla. Olettaen, että siinä on järkeä. Ei jonkin aiheen ottaminen komedian kohteeksi tarkoita, että sitä vähättelee. Se tarkoittaa vain sen katsomista erilaisesta näkökulmasta.

The Death of Stalin nähtiin aiemmin kesällä Ylen kanavilla nimellä Stalinin kuolema. Tällä hetkellä se kuuluu HBO Maxin valikoimiin. Katso traileri alta.

Lisää luettavaa

Aiheeseen liittyviä elokuvia