Taustatietoja julki uuden Twin Peaks -sarjan teosta

13.8.2015 00:01

Hetken aikaa jo näytti, että koko projekti menee jäihin, kun David Lynchin paluu ohjaajaksi näytti epävarmalta. Lopulta palaset menivät kohdalleen ja Lynch saatiin ruoriin.

Showtimen pomo David Nevins taustoitti nyt The Guardianille, että Mark Frost kirjoitti yhden pitkän käsikirjoituksen koko sarjaa varten ja Lynch puolestaan kuvaa käsikirjoituksen yhtenä pitkänä elokuvana, joka tullaan jälkikäteen editoimaan sarjan jaksoiksi.

Jaksoja piti alun perin tulla yhdeksän kappaletta, mutta Nevins arveli, että kun kaikki materiaali on purkissa, jaksoja tulee luultavasti enemmän. IMDB listaa tällä hetkellä 18 jaksoa tulevaan sarjaan ja asia on kyllä ollut jo tiedossa Sherilyn Fennin ja Sheryl Leen kerrottua asiasta.

Nevins varmisti vielä, että kahvia ja piirakkaa rakastava agentti Cooper Kyle MacLachlanin esittämänä todellakin palaa sarjaan. Hän lisäsi myös, että fanien tulisi olla optimistisia sen suhteen, että ne henkilöt joiden he odottavat olevan sarjassa, ovat sarjassa, mukaan lukien joitakin yllätyksiä, mitä se sitten tarkoittaakaan.

Kuvaukset alkavat ensi kuussa ja sarja saa ensi-iltansa joko 2016 tai 2017.

– Otan sen kun se on valmis. Toivottavasti ennemmin kuin myöhemmin, Nevins tokaisi.

Kuva: Twin Peaks

Lähde: The Guardian

(Episodi/MLE)

Lisää luettavaa