Täydelliset naiset -tähti jäi kiinni lapsensa junailusta huippuyliopistoon – 14 päivää vankeutta

Osa isompaa kuviota.

Kerroimme aiemmin, että Täydelliset naiset -tähti Felicity Huffman pidätettiin SAT-tasokoetulosten manipuloimisesta. Koe on yksi tärkeimpiä kriteerejä valittaessa opiskelijoita yhdysvaltalaisiin yliopistoihin.

Kyseessä on isompi kuvio, jossa Huffman oli vain yksi ihminen yli 40 syytetystä. Näyttelijä maksoi rahaa William Singer -nimiselle pääsykoevalmentajalle, jonka kautta ainakin yhden avainhenkilön lahjonta tapahtui. Huffman itse maksoi 15 000 dollaria – jotkut vanhemmat maksoivat jopa 500 000 dollaria siitä, että heidän lapsensa pääsisi huippuyliopistoon.

Koevastauksia korjailtiin lahjonnan ansiosta. Oppilaitten väitettiin myös olevan urheilijoita lajeissa, joita he eivät edes harrastaneet, sillä urheilulla on merkitystä valittaessa opiskelijoita yhdysvaltalaisiin yliopistoihin.

Huffman pahoitteli itkuisena oikeudessa, ettei ollut luottanut tyttärensä kykyihin päästä yliopistoon omin voimin. Hän sanoi olleensa peloissaan, tyhmä ja väärässä. Näyttelijä sai 14 päivän vankeustuomion ja 30 000 dollarin sakot. Hänen täytyy myös suorittaa 250 tuntia yhdyskuntapalvelusta.

Lähde: CBS SF Bay Area

Aiheeseen liittyvät elokuvat

Aiheeseen liittyvät jutut

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Vastaamalla näet muiden vastaukset.