Ohjaaja Matt Reeves puhuu The Batmanin laajennetusta universumista sekä elokuvatrilogiasta.
The Penguin -sarja käynnistyy Maxissa 19. syyskuuta, ja The Batman II nähdään vuonna 2026, mutta mitä kaikkea muuta tulee tapahtumaan jatkossa?
– Hommat siirtyivät hieman. Halusin aina kertoa Pingviinin tarinan ja näyttää kuinka hän nousee valtaan. Hänet esiteltiin The Batmanissa lähinnä keskitason tekijänä, jota ihmiset haukkuvat ja ylenkatsovat. Hän ei ole vielä se mafiapomo, jonka tunnemme Batman-tarinoista. Se oli tietoinen valinta, koska halusimme esittää myös pahisten syntytarinat. Ne toimivat toisen elokuvan sisääntulona, Reeves sanoo.
HBO:n sisällöstä vastaava johtaja Casey Bloys ja Original-sarjojen tuotantovastaava Sarah Aubrey halusivat Reevesin kertovan myös näitä sivutarinoita sarjamuodossa.
Sarjan tapahtumat käynnistyvät viikko The Batmanin lopun jälkeen. The Penguin toimii siis ikään kuin välinäyttönä kahden elokuvan välissä. Nyt Reevesin ei tarvinnut uhrata The Batman -elokuvien rytmitystä.
Sarja päättyy hieman ennen joulua, joten The Batman II käynnistynee siitä.
Lähde: Collider