The Last of Us ei aio uudelleenroolittaa Bella Ramseyn Ellie-hahmoa sarjan kakkoskaudelle

Showrunner-kaksikko varmisti asian Episodille.

13.3.2023 20:30

Tammikuussa käynnistynyt HBO:n hittisarja The Last of Us päätti ykköskautensa tänään maanantaina 13. maaliskuuta. Kakkoskausi on jo myös varmistettu ja alkuperäispelien fanit ovat ryhtyneet pohtimaan, voidaanko päähenkilö Ellie toteuttaa siinäkin Bella Ramseyn roolisuorituksella; tarinassa tapahtuu nimmittäin muutaman vuoden aikahyppy.

Sarjan showrunnerduo Craig Mazin ja Neil Druckmann kuitenkin vahvistivat Episodille viime viikolla järjestetyssä lehdistökonferenssissa, että heillä ei ole tällä haavaa mitään aikomusta korvata Ramseyta toisella näyttelijällä.

”Tulemme tekemään kakkoskauden Bellan kanssa”, Mazin totetaa painokkaasti. Druckmann puolestaan jatkaa: ”Ainokainen tapaus, jossa edes harkitsisimme uudelleenroolitusta, olisi jos Bella itse sanoisi, ettei tahdo työskennellä kanssamme enää.”

Ramseyn fanien ei siis tarvitse enää jännittää näyttelijän mukanaolon puolesta.

Mazinin ja Druckmannin mietteitä ensimmäisen kauden tuotannosta ja kakkoskauden pariin siirtymisestä pääsee lukemaan lisää Episodin sivuilta lähitulevaisuudessa.

Kaikki The Last of Us -jaksot ovat nyt katseltavissa HBO Maxissa. Alla finaalijakson traileri.

Lisää luettavaa