Tiesitkö että Ensisilmäyksellä-sarjan päärooliin haki myös tuleva Rillit huurussa -sarjan tähti? Tsekkaa tästä yllättävät faktat suosikkisarjasta

Sarja alkaa pyöriä uudestaan televisiossa. Saatavana myös suoratoistona.

10.11.2021 11:57

Suosikkisarja Ensisilmäyksellä nähdään kokonaisuudessaan Fox-kanavalla 10.11. alkaen. Sarjan taustalta löytyy yllättäviä faktoja, joita edes uskollisimmat fanit eivät välttämättä tienneet.

Lue alta parhaat palat sarjan taustoista.

1. Sarjaa ei kuvattu New Yorkissa.

New York on niin tärkeä osa sarjan tunnelmaa, että sitä voidaan pitää yhtenä sen roolihahmoista. Todellisuudessa sarja kuitenkin kuvattiin Los Angelesissa kuvausalueella, joka oli rakennettu näyttämään New Yorkilta.

2. Kantapubi nimettiin tuotantoassistentin mukaan.

Sarjan luojat Carter Bays ja Craig Thomas viettivät nuoruudessaan aikaa newyorkilaisessa McGee’s-pubissa, joka toimi sittemmin Ensisilmäyksellä-hahmojen kantapaikan MacLaren’sin esikuvana. Kuvitteellinen pubi nimettiin Baysin tuotantoassistentin, Carl MacLarenin, mukaan.

3. Barneyn rooliin oli tyrkyllä Rillit huurussa -tähti.

Neil Patrick Harrisin ohella Barneyn rooliin haki muun muassa Jim Parsons, joka sittemmin tuli tutuksi Rillit huurussa -sarjan Sheldon Cooperina.

4. Britney Spears pelasti sarjan.

Pop-laulaja teki sarjan kolmannella kaudella pikkuroolin vastaanottovirkailijana. Jälkikäteen toinen sarjan luoja Carter Bays on todennut, että Spears toi sarjalle lisää katsojia ja pelasti sen matalilta katsojaluvuilta.

5. Sarjan tunnusmusiikki tulee ”omasta hyllystä”.

Hey Beautiful -kappaleen esittää The Solids -bändi, jonka jäseniä ovat molemmat sarjan luojat Carter Bays ja Craig Thomas. Bays laulaa ja soittaa kitaraa, ja Thomas puolestaan soittaa rumpuja.

6. Sarjassa nähtiin aito kosinta.

Jana Rugan ja Timothy Russo menivät oikeasti kihloihin kakkoskauden viimeisessä jaksossa. Jaksoon oli käsikirjoitettu kosintakohtaus, jonka näyttelijöinä oli tarkoitus käyttää avustajia. Pariskuntaa näyttelemään järjestettiin Rugan ja Russo, mutta morsiamen yllätykseksi kyseessä olikin aito kosinta.

7. Näyttelijöiden puolisot olivat mukana sivurooleissa.

Sarjassa näyttelijäntaitojaan esittelemään pääsivät myös päätähtien puolisot. Lilyn (Alyson Hannigan) lukioihastusta näytteli Neil Patrick Harrisin tosielämän kumppani David Burtka. Hanniganin tosielämän puoliso Alexis Denisof puolestaan näytteli sarjassa uutisankkuri Sandy Riversia. Robin Scherbatskya näytelleen Cobie Smuldersin aviomies Taran Killam nähtiin sarjassa kahdessakin eri roolissa: Derrickinä sekä Gary Blaumanina.

8. Sarjan viimeisen jakson kohtaus kuvattiin vuosia etukäteen.

Kohtaus, jossa Ted päättää tarinansa siitä, kuinka hän tapasi heidän äitinsä, kuvattiin jo vuonna 2006. Syynä oli se, että haluttiin varmistua siitä, ettei lasten ulkonäkö ehtisi muuttua liikaa. Finaalijakso esitettiin televisiossa vasta kahdeksan vuotta sen kuvaamisen jälkeen.

Ensisilmäyksellä alkaa Fox-kanavalla keskiviikkona 10.11. klo 20.00. Tuplajaksot aina keskiviikosta perjantaihin Foxilla. Kaikki kaudet katsottavissa myös Disney Plus -suoratoistopalvelusta.

Lisää luettavaa