Toimintatapaus The Raidin jatko-osasta tihkuu tietoa

4.1.2013 22:34

Viime vuoden toimintaelokuvapaukku The Raid: Redemptionin ohjaaja on paljastanut hauskan tiedonjyvän tulevasta jatko-osasta.

The Raidissa indonesialaisen poliisin erikoisryhmä tyhjensi rikollisten asuttamaa kerrostaloa huoneisto huoneistolta liki reaaliajassa, eikä luoteja, iskuja ja ruumiita säästelty. Joku selvisi adrenaliinimyllerryksestä kuitenkin hengissä Berandaliksi nimettyä jatko-osaa varten.

Käsikirjoittaja-ohjaaja Gareth Evans kertoi twitter-tilillään, että Berandalin kuvaukset alkavat tammikuun 19. päivä ja mikä mielenkiintoisinta, elokuvan ensimmäinen kohtaus alkaa vain kaksi tuntia The Raidin lopputilanteen jälkeen.

Samalla kun Evans valmistelee jatkoa hitilleen, Hollywoodissa viritellään The Raid: Redemptionista englanniksi puhuttua – tai siis The Raidin tapauksessa ähkittyä – uusintaversiota. Uusintaversio on tosin pitänyt hiljaiseloa viime kesästä lähtien.

Berandalin on tarkoitus valmistua ainakin Indonesian valkokankaille vielä tämän vuoden puolella.

Lähde: MovieWeb

(Episodi/JS)

Lisää luettavaa