Tom Hanks ei ollut niin lutuinen nuorempana! Aggressioita Uneton Seattlessa -elokuvan kuvauksissa – hankki jopa potkut lapsitähdelle

Menestysura ei ollut vielä taskussa.

22.8.2017 03:03

Uudessa Nora Ephronin kirjassa I’ll Have What She’s Having kerrotaan muun muassa Tom Hanksin urasta nuorena näyttelijänä. Nykyäänhän tähteä pidetään rentona Hollywoodin herrasmiehenä, mutta näin ei välttämättä ole ollut aina.

Kirjan mukaan Hanks oli kärtyinen Uneton Seattlessa -elokuvan kuvauksissa. Selityksenä tälle tarjotaan sitä, että Hanksin ura oli ollut tähän asti ylä- ja alamäkeä onnistumisine ja epäonnistumisineen. Elokuva oli siis ehkä tärkeä saada toimimaan.

Hanks väitetysti vaikutti ainakin osittain siihen, että elokuvan alkuperäinen lapsinäyttelijä Nathan Watt sai potkut. Hanks ei muutenkaan pitänyt näyttelemisestä lapsen kanssa, mutta kyseinen lapsinäyttelijä myös toisteli dialogiaan kameran ulkopuolella. kun tähti yritti kuvata omia kohtauksiaan.

Hanks ihmetteli ääneen myös lapsinäyttelijän repliikkejä.

– Olin erittäin kärtyinen näyttelijä siihen aikaan. Ihmettelin, miksi lapsella on niin paljon hyviä repliikkejä. Olin tehnyt tarpeeksi elokuvia epäonnistuakseni muutaman kerran, mutta kuvittelin myös olevani iso kiho ja että minun täytyy ”olla framilla.” Hanks kertoi kirjassa.

Nykyään näyttelijä on onneksi rauhoittunut.

Lähde: Cinema Blend

Lisää luettavaa