Tom Holland halusi tärkeän muutoksen Spider-Man-asuunsa – ei saanut tahtoaan läpi

Ehkä kolmanteen elokuvaan?

7.7.2019 18:03

Tom Holland esittää Spider-Man: Homecoming -elokuvassa jälleen kaikkien tuntemaa seittisankaria Hämähäkkimiestä. Hänellä nähdään leffassa myös uusi musta puku.

Holland olisi halunnut uuteen pukuun samalla erän tärkeän uudistuksen, mutta se jäi saamatta.

– Pyysin tällä kertaa vetoketjua, jotta voisin käydä vessassa. Pyyntö kuitenkin hylättiin, Holland valitteli.

Hämähäkkimies on uudessa elokuvassa hiukan vanhempi, joten Holland valmistautui rooliin hiukan eri tavalla.

– Peter Parker on vanhempi ja paremmassa kunnossa kuin Homecomingissa, joten minun täytyi hankkiutua tätä elokuvaa varten parempaan kuntoon, Holland jatkoi.

Holland kertoi olevansa painavampi ja hiukan tukevampi uudessa elokuvassa. Tähti nähdään elokuvassa stunteissakin niin usein kuin mahdollista. Kaikkia stuntteja hän ei kuitenkaan saanut tehdä niiden vaarallisuuden vuoksi.

Lähde: Mirror

Lisää luettavaa

Aiheeseen liittyviä elokuvia