Tottumiskysymys-elokuvan tuottaja Elli Toivoniemestä Vuoden elokuvatuottaja

Palkinto jaetaan vuosittain ansiokkaalle henkilötuottajalle.

AOP

Vuoden elokuvatuottaja -palkinnon saa tänä vuonna Tottumiskysymys-elokuvan tuottajana ja Seurapeli-elokuvan toisena tuottajana toiminut Elli Toivoniemi.

SEK:n (myöhemmin Elokuvatuottajat) vuonna 1997 aloittama perinne siirtyi vuonna 2018 audiovisuaalisen alan edunvalvontajärjestö APFI:lle.

Palkinto jaetaan vuosittain ansiokkaalle henkilötuottajalle. Valinnassa painotetaan mm. taiteellisia ansioita ja huomattavaa tuotannollista näkemystä ja hyvää ammattitaitoa.

APFI:n jäsenet, joihin kuuluu yli 80 suomalaista elokuva-, televisio-, ja mainostuotantoyhtiötä, äänestivät voittajan keskuudestaan.

Tottumiskysymys on tuotannoltaan täysin vallankumouksellinen tapa tehdä elokuvaa, mikä tekee siitä taiteellisten ansioiden lisäksi erittäin kunnianhimoisen ja ansioituneen taideteoksen.”, suitsuttivat kollegat Toivoniemeä. Lisäksi he korostivat perusteluissaan Toivoniemen tinkimätöntä asennetta, ja totesivat, että ”Toivoniemi on vienyt omalla työllään tuottajuutta ja koko alaa eteenpäin”.

Perusteluissa haluttiin myös tähdentää, kuinka kollegoiden arvostus ei kohdistu ainoastaan Tottumiskysymys-elokuvaan, vaan kuinka ”Elli Toivoniemi ja Tuffi Films ovat jo vuosikymmenen ajan raivanneet esimerkillään ja elokuvillaan kotimaista elokuvakenttää kohti monipuolisempaa ja laadukkaampaa sisältöä”.

Tiedotteen mukaan Toivoniemi riemastui ja liikuttui voittouutisesta: ”Tämä kollegojen tunnustus tuntuu erityisen hyvältä ja merkitsee minulle paljon. Tottumiskysymys-elokuva on haastavin ja antoisin tuotanto urallani. Mietin lukuisia kertoja, voiko tämä onnistua, yritämmekö mahdotonta? Samalla, tuottajan työ on juuri sitä: tehdä mahdottomasta mahdollista. Olen rajattoman onnellinen ja ylpeä, että onnistuimme. Ja totta kai onnistuimme, sillä tämä tekijäkaarti pystyy mihin vain ja tämä elokuva todistaa sen millainen voima ja taika yhdessä tekemisessä on. Arvostan kollegoitani ja heidän työtään suunnattomasti, ja tämä tunnustus lämmittää kovasti. Kiitos!”

Aiheeseen liittyvät elokuvat