Raakuuksia sisältävä holokaustielokuva sai katsojat pakenemaan teatterista – Nyt se nähdään Suomessa

Aloitetaan kevyesti. ”Pidän Suomesta. Tein Iron Skyn siellä”, Udo Kier sanoo, kun tapaamme Kirjavan linnun Venetsian ensi-illan jälkeen. Elokuvan, jolla ei ole mitään tekemistä Suomen tai Iron Skyn kanssa. ”Olen asunut Amerikassa nyt 25 vuotta. Se on tosi-tv:tä, joka aamu uutisissa on jotain kamalaa. Sitten luonto ilmoittaa itsestään ja hups, jää sulaa ja metstä palavat. Joten tämä on oikea hetki tälle elokuvalle.”

3.11.2020 11:15

Puolalaiskirjailija Jerzy Kosińskin – joka käsikirjoitti myös Tervetuloa Mr. Chancen – kirjaan perustuva Václav Marhoulin elokuva ei todellakaan ole hauska. Perjantaina 6. marraskuuta teattereihin tuleva Kirjava lintu kertoo nuoren pojan (Petr Kotlár) todistamista toisen maailmansodan sanomattomista kauhuista hänen vaeltaessaan kylästä toiseen. Välillä hän kohtaa ystävällisyyttä, suurimmaksi osaksi vain kipua ja torjuntaa. Kirjavaa lintua on pidetty mahdottomana filmatisoitavana, ja se on herättänyt ristiriitoja – ja herättää yhä.

– Kosiński teki virheen vuonna 1965, hän sanoi sen olevan oma tarinansa. Hän myös valehteli, Marhoul kertoo ennen kuin valistaa toista journalistia, että hänen nimensä on Vaclav kuten ”Tina Turnerin kappaleessa Vaclav Got to Do with It.

– Se ei ole totta. Kosińskissa oli paljon hyvää, mutta hän myös satutti ihmisiä. Hän pelleili naiivien amerikkalaisten kanssa, sillä sitä he mielestäni ovat. Hän sanoi kirjan kertovan omasta elämästään, amerikkalaiset sanoivat OMG, ja kirja alkoi myydä paremmin. Mutta hän oli lapsi sodan aikaan, ja pelkäsi henkensä edestä, vaikka puolalaiset kyläläiset yrittivät pelastaa hänet ja hänen vanhempansa. Nyt monet puolalaiset edelleen uskovat sen kertovan heistä.

– Minun oli päätettävä mitä kieltä käyttäisin elokuvassani, sillä en halunnut yhdistää mitään kansakuntaa sen talonpoikiin. Naputtelin Googleen ’Slavic Esperanto’ ja ilmeisesti se on oikeasti olemassa.

Václav, olet hullu

Monien itäeurooppalaisten korvaan tutulta kuulostava elokuvan kieli on itse asiassa yhdistelmä monista. Se lienee helpottanut kansainvälisten nimien kiinnittämisessä, sillä Kierin ohella mukana ovat Stellan Skarsgård, Harvey Keitel ja Julian Sands. Kuten myös yhtä riipaisevan Tule ja katso -elokuvan Aleksei Kravchenko.

– Elokuvat eivät ole veljekset, mutta ne voisivat olla serkkuja, ohjaaja toteaa neuvostoliittolaisklassikosta.

Kuuleman mukaan ohjaaja saattoi nostaa näyttelijöitään ilmaan ja ravistella heitä viimeisten kohtausten jälkeen.

– Tapasin Stellanin vuotta ennen kuin hän teki Breaking the Wavesin, Marhoul kertoo.

– Yhteinen ystävämme, ruotsalainen journalisti soitti minulle Prahaan ja kysyi voisinko pitää huolta hänen näyttelijäystävästään.

Ohjaaja Vaclav Marhoul.

Vietimme Stellanin kanssa hauskan viikonlopun, vedimme pään täyteen ja jouduimme tappeluun muiden juoppojen kanssa. Vuotta myöhemmin hän oli tähti, mutta en ollut yhteydessä häneen ennen kuin aloin kirjoittaa tätä. Sain hänen numeronsa journalistiystävältäni ja 26 vuoden jälkeen tekstasin hänelle.

Mukana on myös Pelastakaa sotamies Ryan -elokuvasta tuttu Barry Pepper.

– Appivanhempani kokivat sodan ennen kuin päätyivät Hollannista Kanadaan. Kuulin tarinoita heidän paostaan kaupungeista, ruoan etsimisestä, tilalta toiselle vaeltamisesta yrittäen löytää edes perunankuoria, näyttelijä kertoo.

– Itse en ole kokenut kuin etuoikeuksia, ja siinä näen tarinan toivon. Udon matkassa sodan repimästä matkasta Palm Springsin ylellisyyteen. Siinä miten pitkälle olemme päässeet mutta myös jäljellä olevassa matkassa.

Samaa kuulemme pitkin päivää, mikä on outoa ajatellen kuinka monet pakenivat teatterissa vain muutaman kohtauksen jälkeen, vaikka elokuva kestää lähes kolme tuntia. Sitä kuvasivat muun muassa Varietyn kolumni Loppu rangaistukselle! Miksi kävelin ulos Kirjavasta linnusta ja otsikko Daily Mailissa: Katsojat taistelivat keskenään paetessaan holokaustielokuvan insestiä, eläimiin sekaantumista, raiskauksia ja silpomista.

Oikeasti, niitä on vain 20 minuuttia! Myös Kierille kyseessä on elokuva toivosta.

– Totta kai siinä on positiivinen sanoma. Olen syntynyt vuonna 1944, sodan lopulla, eikä meillä ollut ruokaa. Keskitysleireistä kuulimme 13 vuotta myöhemmin. On kamalaa, kun elää vain etsiäkseen jotain syötävää ja kulkee paikasta toiseen sen vuoksi. Hahmoni ei tee pahaa pojalle. Hän tekee pahoja asioita, koska on mustasukkainen puoliso, enkä välitä katsooko hän. Mutta sodan aikaan Euroopassa tapahtui pahempia asioita kuin elokuvassa.

Barry Pepper.

Hänen ohjaajansa on samaa mieltä.

– Minusta se kertoi rakkaudesta ja ihmisyydestä, vaikka minulle sanottiin: ”Václav, olet hullu, se kertoo väkivallasta.” Väkivalta ja raakuus ovat vain kehyksiä, itse maalaus on itsekunnioitukseen pyristelevä poika. Se kertoo rakkaudesta, koska kaipaamme sitä. Meillä taiteilijoilla on kaksi tapaa näyttää sitä. Voimme tehdä onnellisen lopun elokuvan täynnä puutarhoja, kukkia, sinitaivasta ja valkoisia pilviä. Tai voimme näyttää rakkauden puutteen ja yrityksen etsiä sitä. Voimme nauttia rauhasta, koska se ei ole sotaa. Voimme nauttia terveydestämme, kun meillä ei ole syöpää.

Václav, en tarvitse musiikkia

Marhoul on suulas, mutta hänellä onkin ollut 11 vuotta aikaa miettiä puheitaan. Niin kauan hän on työskennellyt elokuvan parissa ja pystyy puhumaan joka kohtauksesta yksityiskohtaisesti. Vaikka siitä, jossa maalattu lintu vapautetaan parveensa, jossa se revitään palasiksi. Mutta ennen kaikkea Kosińskin teoksesta.

– Rakastan kirjallisuutta, kaikki elokuvani perustuvat kirjoihin. Kirjava lintu todella kosketti minua. Vain muutaman sivun jälkeen näin sen universaalina kertomuksena hyvän ja pahan ikuisesta taistelusta sisällämme. Päätin, että siitä tulee elokuvani. Silloin en vielä tiennyt kuinka moni pyrkisi Eurooppaan vain pelastaakseen henkensä. Niin paljon pieniä lapsia, kuten päähenkilöni. Äkkiä tarina toisiaan ja kaikkea erilaista pelkäävistä ihmisistä tuntui hyvin ajankohtaiselta. Pahat ajat ovat koittamassa Euroopassa, niin monet lietsovat vihaa. Myös Venäjällä ja Yhdysvalloissa. Toivottavasti olen väärässä.

Projekti on Marhoulille myös henkilökohtainen, vaikka hän itse ei olekaan juutalainen.

– Olen tyypillinen tsekki, suvussani on juutalaisiakin. 18 heistä kuoli Treblinkassa. En tuntenut heitä, enkä koskaan kuullut heistä ennen kuin isoisäni kertoi heistä juuri ennen kuolemaansa. Aluksi en pystynyt kuvaamaan kohtauksia, joissa ihmisiä rahdataan kuin karjaa. Avustajien sijaan näin sukulaisiani.

Siksi hän päätyi mustavalkoiseen kuvaukseen, jonka toteutti arvostettu Vladimír Smutný.

– Halusin tarinasta totuudenmukaisen. En dokumenttia mutta todentuntuisen. Ajattelin, että väri ei auta siinä. Elokuva on mustavalkoinen mutta tarina ei. Joku kysyi myös miksi se kestää melkein kolme tuntia. Sellaista sattuu! Voisin ihan hyvin hyvästellä joitakin kohtauksia. Mutta elokuva on kumppanini, se puhuu omasta puolestaan. Se sanoi, että sen täytyy olla niin pitkä. Kun olimme valmiit, elokuva sanoi: ”Václav, en tarvitse musiikkia.” Ja minä kuuntelen aina elokuvaani.

Myös silloin, kun se kehottaa luomaan aikakapselin ja pyytämään näyttelijöitä pysymään hahmossa kuvausten ulkopuolellakin.

– Pysyimme hahmoissa eikä kenelläkään ollut puhelinta. Minulla oli taskuveitsi ja leikimme puukalikoilla. Oli oikeastaan mukavaa olla ilman häiriötekijöitä, Pepper kertoo.

– Se poika on upea näyttelijä. Jopa lähikuvissa, joissa hänen pitää reagoida näkemiinsä outoihin asioihin. Olin vaikuttunut, sillä nuorten on vaikea ymmärtää millaista on, jos on vain kylmää vettä peseytymiseen ennen kouluun lähtöä tai lihanpalan saa vain sunnuntaisin. Pystyin samastumaan pojan hahmoon, Kier toteaa selvästi ärsyyntyneenä.

Udo Kier (kesk.)

– Sain ensimmäisen palani suklaata amerikkalaiselta sotilaalta, joka otti minut syliinsä ja osoitti taskuaan. Nykyajan lapset? Uskomatonta. Olin Wienissä hienossa hotellissa ja kaikkialla lapset vain puhuivat puhelimessa toisille lapsille. Miksi ihmeessä lähteä minnekään vain puhumaan puhelimessa.

Mutta koska teatterissa on luvassa raskasta menoa, päättäkäämme kevyesti.

– Kuvauspaikka oli upea, rakastan niitä. Viimeisimmässä elokuvassani sanoin haluavani nukkua siellä. ”Haluat nukkua lavasteissa?” he kysyivät. Vastasin kyllä ja sanoin, ettei kukaan saa sitten häiritä minua. Mutta aina se ei käy. Kun Valtakunnassa esitin syntyvää vauvaa, minuun hierottiin limaa ja verta. Lars [von Trier] sanoi, ettei meillä ollut varaa harjoitella. Niinpä olin siellä vatsan sisällä, ja käskyn kuullessani työnsin pääni ulos ja huusin. Kirjavan linnun teko oli vähän samanlaista.

– Kahvi saa minut puheliaaksi. Haluatko vähän popcornia Suomeen vietäväksi? Vaikka [Iron Sky -ohjaaja] Timolle?

Teksti: Marta Bałaga, Venetsia
Kuvat: Night Visions Distribution

Lisää luettavaa

Aiheeseen liittyviä elokuvia