Ylistystä kerännyt tšekkieepos Kirjava lintu – The Painted Bird sai ensi-iltansa Venetsian elokuvajuhlilla viime vuonna. Kohutun klassikkoromaanin filmatisointia on odotettu jo vuosikymmeniä.
Romaani on pysynyt ajankohtaisena, tosin ehkä hieman vääristä syistä: kirjailija Jerzy Kosinskia on syytetty plagioinnista useamman teoksensa kohdalla. Kirjavan linnun epäillään olevan jopa haamukirjoittajan kirjoittama.
Romaani on kuitenkin ansiokas, oli kirjailija kuka hyvänsä, ja sitä pidetään tärkeänä sotakuvauksena. Kirja julkaistiin jo vuonna 1965 ja oli Kosinskin kotimaassa Puolassa kielletty yli 30 vuotta.
Tarina kertoo nuoresta pojasta, joka lähtee vaeltamaan Itä-Euroopassa kesken toisen maailmansodan. Pojan kansallisuus ja sijainti jätetään avoimeksi. Hän tapaa lukuisia ihmisiä, eikä suurinta osaa voi kehuskella erityisen avuliaiksi.
Sodan kauhut välittyvät paitsi saksalaisten ja venäläisten myös satunnaisten kyläläisten ja muun väen kautta. Kun puute vaivaa ja ympärillä on pelkkää kuolemaa, korkean moraalin ja ihmisyyden ylläpitäminen jää toissijaiseksi.
Väkivaltaa on lähes jokaisella mahdollisella tasolla. Päähenkilö pistetään koville henkisesti, fyysisesti ja seksuaalisesti. Matkan varrella kohdataan sadismia, enemmän ja enemmän – mutta katsojien onneksi ohjaajalla on ollut pelisilmää.
Väkivalta ei jää epäselväksi, mutta graafisimmat teot tehdään kameran ulkopuolella. Tämä ei tarkoita, että kaikki vastenmielinen materiaali olisi piilotettu, mutta sanotaan niin, että elokuvan katsomiskynnys madaltuu maltilliselle tasolle.
Myönnän, että Kirjavan linnun jälkeen oli pakko tutustua siihen tarkemmin ja varmistaa, että kaikki ne lukuisat eläimet eivät oikeasti kokeneet sitä, mitä elokuvassa nähtiin. Eivät tietenkään kokeneet, mutta huomasin keskittyväni siihen ulkoelokuvalliseen yksityiskohtaan monesti katsomisen aikana.
En tiedä mistä ohjaaja Václav Marhoul on tupsahtanut, mutta hän onnistuu työssään erinomaisesti. Elokuva pysyy kasassa, vaikka episodimainen rakenne saattaakin rikkoa elokuvan intensiteettiä hieman. Ei kuitenkaan mainittavasti, ja ilmeisesti rakenne on melko uskollinen alkuteokselle.
Kirjavaa lintua on verrattu Elem Klimovin klassikkoon Tule ja katso. Elokuvilla on yhtäläisyyksiä, ja Klimovin teosta on varmasti käytetty jonkinlaisena referenssinä. Visuaalisesti elokuva on upea ja selvästi saanut inspiraationsa Béla Tarrin elokuvista, erityisesti Saatanatangosta. Olen melko varma, että näin samoja kuvia Kirjavassa linnussa, ikään kuin silmäniskuna.
Kuvaaja on tässä elokuvassa melkein yhtä tärkeässä roolissa kuin ohjaajakin. Kirjava lintu nousee melkein kahdeksankymppisen Vladimír Smutnyn pääteokseksi. Smutnyn kuvaus nostaa elokuvan aivan uudelle tasolle. Se on raaka ja rehellinen, mutta joka hetki viimeistelty ja harkittu.
Myös monikansallinen näyttelijäkavalkadi on elokuvan kiistaton vahvuus. Suurin tähti on Harvey Keitel, jonka rooli pappina antaa katsojalle lyhyen hetken hengähtää. Julian Sands sen sijaan tekee karmean mutta hienon roolin. Stellan Skarsgård näyttelee natsisotilasta, jonka kohtaaminen osoittautuu päähenkilön onnenpotkuksi. Näin myös Barry Pepperin syvyydellä näyttelemä neuvostosotilas.
Elokuvan suurimmaksi tähdeksi nousee kuitenkin kuvausten aikana noin 11-vuotias Petr Kotlár, jonka vahva roolityö toisen maailmansodan kokijana ja sivustakatsojana on hieno ja kypsä.