Tuottaja Jason Blum Manaaja-rebootistaan: ”Se tuntuu uudelta mutta samalla se on yhteydessä vanhaan”

Vanhat jatko-osat pyyhitään taas pois kaanonista.

Blumhouse-kauhustudio reboottaa klassisen Manaaja-elokuvan vuodelta 1973. Tuottaja Jason Blum kertoo elokuvan olevan aivan uusi juttunsa mutta se on samalla yhteydessä vanhaan.

William Peter Blattyn vuonna 1971 julkaistu romaani sai William Friedkinin tekemän klassisen elokuvasovituksen vuonna 1973. Manaaja on yksi kaikkien aikojen kiitetyimpiä ja kehutuimpia kauhuelokuva.

Blumhouse-studio perustettiin vuonna 2000. Studio on tunnettu siitä, että se tarjoaa vapaat kädet tekijöilleen ja pitää elokuvien budjetit pieninä. Blumhousea voisikin syyttää, tai kehua, kauhubuumin uudesta tulemisesta.

Blumhouse on tosiaan aikeissa tehdä Manaaja-trilogian. Blum kertoo, että uusi Manaaja tulee pyyhkimään jatko-osat kaanonista. Trilogian ensimmäinen elokuva tulee olemaan virallinen jatko-osa.

– Haluamme tehdä Manaajalle saman mitä teimme Halloweenille. Ensimmäinen Halloween on upea, toinenkin ihan ok, mutta sen jälkeen taso laski. Pyyhimme jatkot kaanonista ja ihmiset pitivät siitä. Toivomme tekevämme saman Manaajalle, Blum kertoo.

– Ihmiset luulevat, että aiomme mokata, mutta meillä on mukana samat ohjaajat ja käsikirjoittajat kuin Halloweenissa; David Gordon Green ja Danny McBride. Uskon, että meidän Manaajamme on jotain uutta ja tuoretta, ehkä erilainen, mutta se on kuitenkin yhteydessä ensimmäiseen elokuvaan. Ja tietenkin se on todella, todella pelottava.

Lähde: Screenrant

Aiheeseen liittyvät elokuvat

Aiheeseen liittyvät jutut