Avatar sekä 8 muuta elokuvaa, jotka ovat tappaneet – uskallatko katsoa?

Voivatko elokuvat tappaa? Kyllä voivat, kuten nämä yhdeksän elokuvaa osoittavat.

3.10.2016 16:03

”Se leffa pelotti minut kuoliaaksi” on kulunut fraasi, mutta ilmeisesti siinä on myös totuuden siemen, sillä alla luetellut elokuvat ovat tappaneet ihmisiä aivan oikeasti.

1. Kirottu 2 (2016)

Kesäkuun 17. 2016 oli kohtalon päivän eräälle intialaiselle katsojalle. Tuntematon mies kuoli elokuvan loppuhuipennuksen aikana sydänkohtaukseen, mutta tarinapa ei lopu vielä siihen.

65-vuotias mies todettiin sairaalassa kuolleeksi ja ruumis lähetettiin toiseen sairaalaan tutkimuksia varten. Ruumisauton kuski kuitenkin katosi kalmon kanssa kesken reissun, eikä kumpaakaan ole löydetty. Kertookohan Kirottu 3 tästä tapahtumasta?

2. Raju Gari Gadhi (2015)

Eräs katsoja sai sydänkohtauksen kesken tämän intialaisen kauhukomedian näytöksen. Mies oli silminnäkijöiden mukaan suunnannut kahdesti kohti uloskäyntejä, mutta kääntyi kummallakin kerralla takaisin. Kun työntekijät rupesivat siivoamaan salia näytöksen jälkeen, löytyi kuollut mies penkiltään.

3. Quatermass (1955)

Yhdeksänvuotiaan pojan valtimo repesi kesken Quatermassin jenkkinäytöksen vuonna 1956 Illinois’ssa.

4. Aliens (1986)

Aliens ei ehkä ole pelottavin Alien-leffa, mutta se osoittautui kohtalokkaaksi eräällä intialaiselle opiskelijalle. M. Prabhakar -niminen nuorukainen oli katsellut koko yön kauhuleffoja, muun muassa Rise (2007), Gôsuto (2010) Aliens sekä Atmakatha (1988), kun hän oli päättänyt pistäytyä vessaan. Yhtäkkiä Prabhakar juoksi vessasta kauhuissaan kiljuen, kaatui lattialle ja kuoli pian tämän jälkeen.

Prabhakarin kuolemaa ei huomattu kuin vasta kauhumaratonin jälkeen, jolloin oli liian myöhäistä pelastaa hänet.

5. The Passion of the Christ (2004)

Kaksi ihmistä on kuollut katsellessaan Jeesuksen kärsimyksiä.

Ensimmäinen niistä tapahtui helmikuussa 2004 wichitalaisessa elokuvateatterissa, kun 56-vuotias Peggy Scott sai sydänkohtauksen kesken elokuvan ristiinnaulitsemiskohtauksen.

Kuukautta myöhemmin sydänkohtauksen sai Jose Geraldo Soares, 43-vuotias brasilialainen pastori, joka oli vuokrannut elokuvan katsoakseen sen yhdessä seurakuntansa kanssa. Soaresin vaimo huomasin miehensä menettävän tajuntansa kesken elokuvan, mutta elvytysyrityksistä huolimatta Soares kuoli.

6. Twilight – Epäilys (2010)

Paniko Twilight miehen juomaan vai viski katsomaan Twilightin? Sitä ei tarina kerro, mutta 23-vuotias uusiseelantilainen Damian Anthony Smythe meni pummilla Twilightin näytökseen kesällä 2010. Salin siivoajat löysivät miehen kuolleena näytöksen jälkeen. Smythellä oli tyhjä litran viskipullo vierellään. Kuolinsyyksi todettiin akuutti alkoholimyrkytys.

7. Avatar (2009)

Eräs taiwanilainen 42-vuotias mies tunsi itsensä kipeäksi ja joutui poistumaan kesken Avatarin näytöksen. Kun mies pääsi ensiapuun, hän oli jo tajuton. 11 päivää myöhemmin mies kuoli vakavan infarktin aiheuttamiin komplikaatiohin.

8. Grand Masti (2013)

22-vuotias intialaisnuorukainen päätti mennä katsomaan seksikomediaa tyttöystävänsä kanssa, ja päätyi saamaan sydänkohtauksen. Onko leffa liian roisi vai tappavan hauska, sitä emme tiedä.

9. Freaks (1932)

Tarinan mukaan eräs nainen sai keskenmenon Freaksin testinäytöksen takia. Nainen uhkasi haastaa studio oikeuteen, mutta jätti jostain syystä tekemättä niin.

Kuva: Raju Gari Gadhi

Lähde: Looper

Lisää luettavaa