Twin Peaks -luoja David Lynch hylkäsi pitkäaikaisen projektinsa – kertoo nyt miksi

Jotkut teokset on parempi jättää vain sanoiksi, miettii ohjaaja.

David Lynchillä (Mulholland Drive, Blue Velvet) on vuosien saatossa ollut työn alla lukuisia projekteja, jotka eivät kuitenkaan ole nähneet päivänvaloa. Yksi sellainen on adaptaatio Franz Kafkan Muodonmuutos-pienoisromaanista.

Muodonmuutos kertoo miehestä, joka eräänä aamuna herää valtavaksi syöpäläiseksi muuttuneena. Rooman elokuvafestivaaleilla elämäntyöstään palkittu Lynch kertoo kirjoittaneensa Kafkan teokseen pohjautuvan käsikirjoituksen.

”Kun sain käsikirjoituksen valmiiksi, älysin Kafkan kauneuden olevan hänen sanoissaan. Se tarina on niin täynnänsä sanoja, että kun sain lopetin kirjoittamisen, älysin sen toimivan paremmin paperilla kuin se voisi ikinä toimia elokuvassa”, Lynch muistelee.

Lähde: Screen Daily

Aiheeseen liittyvät elokuvat

Aiheeseen liittyvät jutut