Yhdysvaltojen ulkopolitiikassa käytetty America First -filosofia korostaa eristäytymistä, ja siihen ovat nojanneet niin presidentti Woodrow Wilson kuin Donald Trump. Tuntuu hieman oudolta keskustella siitä erikoisagentti Dale Cooperin kanssa. Tai Sinkkuelämää-Charlotten miehen. Tai Täydelliset naiset -sarjan Breen toisen aviomiehen. Mutta uudessa sarjassaan Atlantic Crossing Kyle MacLachlan näytteleekin itse presidentti Franklin Delano Rooseveltia.
Presidentin yllättäen syntynyt ystävyys Norjan kruununprinsessa Märthan (Sofia Helin) kanssa vaikutti hänen käsitykseensä siitä mitä Euroopassa oli tapahtumassa toisen maailmansodan aikana sekä hänen ajatuksiinsa sotaan liittymisestä vastoin presidentinvaalikampanjansa lupauksia.
Tai niin ainakin väitetään.
Toden inspiroimaa fiktiota
Märthan ja Rooseveltin suhde, jota käsikirjoittaja Gore Vidal väittää Rooseveltin viimeiseksi suureksi rakkaudeksi, avaa ovia samanlaiselle kiistelylle kuin The Crown -sarjan viimeisin kausi. Ilmeisesti ihmiset tuskailevat sen kanssa mikä on totta ja mikä tarua – tai vähät välittävät siitä, kunhan voivat trollata Camilla Parker-Bowlesia Instagramissa. Atlantic Crossing on kuitenkin hienotunteinen show, joka ennemmin ehdottelee kuin näyttää, ja mitä tabloidikiinnostavuuteen tulee, Märtha ei ole Diana.
– Minun mielestäni keskustelu historiallisesta paikkansapitävyydestä alkaa aina, kun tarttuu historialliseen draamaan, joten siinä ei ole mitään uutta, toteaa ohjaaja Alexander Eik, kunhan olemme saaneet Zoom-haastattelun käyntiin marraskuussa.
– Tiedostimme, että käsittelimme ihmisiä, jotka ovat oikeasti olleet elossa, ja pyrimme suhtautumaan siihen tosiasiaan kunnioituksella. Loppujen lopuksi kyse on kuitenkin fiktiosta, sitä vain inspiroivat tosielämän tapahtumat. Pyrimme kiinnittämään huomiota siihen ennen kunkin jakson alkua. Lajityyppinä se on hybridi: yleisölle kerrotaan, että osa tarinasta on totta, osasta emme ole varmoja ja osa on puhdasta mielikuvitusta. Totta kai se on monimutkaista, mutta se kuuluu kuvioon.
Eikin pääosanesittäjä, parhaiten varmaan Silta-sarjasta tunnettu Sofia Helin, on samaa mieltä.
– Jos kerrottavana olisi ollut pelkkä totuus ja mitä oikeasti tapahtui, olisimme tehneet dokumenttisarjaa. Kaiken taiteen tavoitteena on kuvata jotain, joka voi löytää tiensä ihmisten sydämeen ja saada heidät ajattelemaan nykyhetkeä. Tuhansia vuosia olemme tarkastelleet vallassa olevia ihmisiä ja kehitelleet draamaa heidän ympärilleen. Niin kauan kuin kirjoittaminen on inspiroitunutta, sitä ei voi ymmärtää väärin. Ellei yleisö ole saanut lobotomiaa.
Mielenkiintoinen konsepti, lievästi sanottuna, mutta pieni väittely ei haittaa Eikiä. Ei enää yhdeksän vuoden kehittelyn jälkeen.
– Tiesimme, että keskustelua heräisi. Mutta nykypäivänä kuka tahansa on klikkauksen päässä Rooseveltia ja Märthaa koskevasta informaatiosta, kaikki kouluttakoot itse itseään aiheesta. Jos he vain haluavat, he voivat saada lisää tietoutta. Silloin viimeistään he tietävät, että kyseessä on sekoitus tositapahtumia ja kuvitteellista sepitettä.
Kun kunnioitusta vielä oli
Kunhan ei oleta törmääväänsä joillakin kekkereillä kuninkaalliseen jälkikasvuun, voi olla erittäin hauskaa esittää tosielämän hahmoja. Ainakin MacLachlanin mukaan ja hänen luulisi tietävän. Hän on näytellyt niin The Doorsin Ray Manzarekia kuin Edisonia vastassaan Ethan Hawken esittämä Tesla.
Siitä huolimatta hänet tullaan, tietenkin, aina yhdistämään David Lynchin teoksiin. Tekihän hän debyyttinsä Dyynissä, sitten kunnon läpimurron Blue Velvetissä. Myöhemmin tuli myös Paul Verhoevenin Showgirls ja sen oudoin seksikohtaus ikinä (”Nomi antaa Zachille vedenalaista suuseksiä tämän uimaltaassa ja tekee sitten jotain kouristelevaa ja roiskuttelevaa, joka muistuttaa seksiä mutta ei ole sitä”, kirjoitti aikoinaan The Times). Asiasta eksymisestä puheen ollen, myös sivupolku viinintuotantoon osoittautui MacLachlanille menestykselliseksi Pursued by a Bear -tavaramerkin (”karhun jahtaama”) alla. Tällä hetkellä suositeltu viini on nimeltään Twin Bear. Oikeasti, emme keksi tätä omasta päästämme.
Joka tapauksessa myös Roosevelt oli näkemyksemme mukaan erikoinen. Hän järjesti julkisuustempauksia ja piti yllä avioliiton kulisseja huolimatta syrjähypyistään ja vihjailuista vaimonsa seksuaalisesta suuntautumisesta. Hän myös piilotteli osittaista halvaantumistaan ja laittoi salaisen palvelun agentit peittämään näkyvyyttä käyttäessään rullatuolia.
– Hän oli hyvin tietoinen siitä miten häntä tarkkailivat niin äänestäjäkunta kuin lehdistö. Hän halusi näyttäytyä johtajana ilman heikkouksia. Hän käytti siihen hyvin paljon energiaa, MacLachlan toteaa.
– Jotenkin hän onnistui vetämään lehdistön ja äänestäjät mukaan peliinsä: ”Okei, tyypit, meidän on osoitettava kyvykkyyttämme. Joten ei keskitytä siihen tosiasiaan, etten pysty liikuttamaan jalkojani, näytetään vain, että minulle menee hyvin.” Tallella on hyvin vähän kuvamateriaalia siltä hetkeltä, jossa hän pinnistelee ulos autosta kunnes pystyy tukeutumaan johonkuhun. Silloin ja yleensäkin, kun hän tunsi itsensä haavoittuvaksi, salainen palvelu oli paikalla auttamassa.
– Toisaalta ihmiset eivät edes olleet niin kiinnostuneita ikuistamaan sellaisia hetkiä; he odottivat, kunnes herra presidentti oli valmis. Sitten he ryhtyivät räpsimään tai elokuvaamaan, mikä on kääntynyt totaalisesti päälaelleen nykyään. Siihen aikaan muita ihmisiä ja heidän yksityisyyttään kunnioitettiin. Se oli käytännön kohteliaisuutta muita ihmisiä kohtaan.
– Luin paljon Rooseveltista ja kuuntelin hänen puheitaan. Ken Burnsin dokumenttisarjasta [Rooseveltin suku, 2014] oli paljon apua. Minun oli ymmärrettävä hänen fyysisten haasteittensa realiteetteja ja arvostettava sitä miten hän toimi niiden kanssa ja niistä huolimatta, MacLachlan kertoo.
Ihmisyyden hetket
Sofia Helin vasikoi saman tien, että vedessä kuvatut kohtaukset olivat MacLachlanille haasteellisia.
– Kiitos, Sofia, MacLachan toteaa sarkastinen pilke silmäkulmassa. – Olin uuvuksissa: se ei muistaakseni ollut mikään lasten allas, joten arvostukseni Rooseveltin yläkropan voimaa kohtaan kasvoi. Hänen on täytynyt olla melko voimakas.
– Näyttelijänä lähden aina liikkeelle asettamalla itseni esittämäni ihmisen asemaan. Kysyn itseltäni mitä minä tuntisin hänen asemassaan, miten reagoisin. Ottaen huomioon mitä tiedän hänen kasvatuksestaan, taustastaan ja siitä, mitä häneltä odotettiin. Se on osa hullua imeytymisprosessia, jonka näyttelijät käyvät läpi, MacLachlan toteaa.
Ja silmä silmästä. MacLachlan jatkaa paljastamalla, että Helin itse oli ongelmissa erään öisen, lumiseen metsään sijoittuvan kohtauksen kanssa.
– Aina kun katson jotain, ja näen selvästi yöllä kuvatun ulkokohtauksen, jossa sataa, unohdan olevani katsoja, ja ajattelen näyttelijänä: ”Noilla tyypeillä on täytynyt olla kylmä. Kuinkahan kauan kohtauksen tekeminen kesti?” En voi olla ajattelematta välittömästi sitä sinnittelyä, hän nauraa.
On järkeenkäypää, että kaksikko on ystävällisissä väleissä. Vaikka sarjassa tapahtuu paljon, ainakin poliittisessa mielessä, se on kahden näyttelijän vetämä tarina. Tarina siitä, kuinka Roosevelt ja Märtha oppivat tuntemaan toisiaan prinsessa paettua Amerikkaan saksalaisjoukkojen hyökkäyksen jälkeen, vaikka joutuu hylkäämään miehensä ja maansa hallinnon Lontooseen.
Märtha löytää turvapaikan Valkoisesta talosta, päätyy Rooseveltin uskotuksi ja luoja tietää miksi muuksi. Oletetusti, tietysti – vaikka prinsessan lapset myöhemmin kutsuivat presidenttiä ”kummisedäksi”.
– Oikein odotin niitä kohtauksia, todella paljonkin, sanoo MacLachlan viitaten parin välisiin keskusteluihin.
– Tiesin, että olisivat odottamattomia. Kumpikin meistä lähestyi niitä omien emotionaalisten motivaatioittensa ja kokemustensa kautta. Tuntui, kuin olisin oikeasti tuntenut kummankin heistä. Tiesin, millaisia kamppailuja he olivat käyneet läpi ja miltä heistä tuntui, se kaikki oli luettavissa käsikirjoituksesta. Kun näyttelijä alkaa lukiessaan nähdä kasvoja ja kokea tunteita, se on erinomainen merkki materiaalin laadukkuudesta. Lopulta juuri se ottaa viedäkseen: ihmisyys pienissä hetkissä. Niin yksinkertaista se on.
Ei ihme, että kaikki tuntuvat korostavan yhtä tiettyä asiaa: ottaen huomioon, että sarja kertoo toisesta maailmansodasta, sen käsittelemät asiat eivät ole niin kaukana omasta ajastamme kuin voisi ajatella.
– Minulla ei ollut minkäänlaista käsikirjoitusta, kun sanoin olevani mukana. Kesti vielä vuosia siitä, ennen kuin meillä oli käsis, kertoo Helin.
– Eniten olen ylpeä siitä, jos saan kehua omaa tuotostamme, että se on ajankohtainen muistutus siitä, kuinka puolueettomuus ei toimi fasismia vastaan. Norjassa sodan sankarit ovat perinteisesti olleet miehiä. Nyt on aika uudelle näkökulmalle, joka voi olla hieman provokatiivinen, jopa meillä Skandinaviassa.
– On ollut hyytävää todeta, kuinka käsittelemämme sotaa edeltävä aika tuntuu resonoivan tämän päivän tapahtumien kanssa, toteaa Eik. – Olemme todistamassa Amerikka ensin -ajattelun, eristäytymisen ja itsevaltiuden paluuta. On tärkeää oppia historiasta, sillä tiedämme liiankin hyvin, mihin kaikki johti 1930-luvulla.
Mielenkiintoista sinänsä, moiset historian oppitunnit saavat MacLachlanin tuntemaan olonsa jopa nostalgiseksi. Pääasiassa – kyllä, arvasitte oikein – edellisestä hallinnosta johtuen.
– Se on saanut minut kaipaamaan vanhoja, hyviä aikoja. Tiesin hyvin vähän Rooseveltista, joten yksi osa prosessia on ollut tutkimista ja löytämistä, oppimista ei pelkästään miehestä itsestään vaan myös koko maailman tuntemuksista silloin, kun hän astui valtaan. Meiltä tuppaa unohtumaan, kuinka epätoivoista se nimenomainen aikakausi oli, näyttelijä toteaa.
– Emme korosta sitä, emmekä edes pyri ajattelemaan sitä, mutta nykytilanne, varsinkin virus huomioon ottaen tuntuu siltä kuin olisimme palanneet siihen aikaan. Ei vain siksi, että kyseessä on koko maailmaa koskeva asia vaan myös siksi, että tulevaisuus tuntuu erityisen vaikealta ennustaa. Toivomme, että rokotteet tekevät tehtävänsä, mutta emme tiedä mitä sitten seuraa. Se on todellinen uhka, josta voi vetää rinnastuksia tilanteeseen toisen maailmansodan kynnyksellä.
– Roosevelt ymmärsi, että Yhdysvaltojen on oltava joukkuepelaaja. Hän asettui koko maansa vallitsevaa mielialaa vastaan. Mukaan lähtemistä vastustettiin, ihmiset eivät yksinkertaisesti halunneet tulla vedetyiksi mukaan Euroopan tapahtumiin. Roosevelt ymmärsi, ettei se ollut oikea tie eteenpäin. Mutta on melkoinen urakka käännyttää kokonainen maa, saada kansalaiset kääntämään takkinsa ja suostumaan auttamaan. Se on totaalinen vastakohta sille, mitä olemme saaneet kokea viimeiset neljä vuotta, MacLachlan julistaa ja vajoaa tuoliinsa saatuaan häntä kaivelleen asian sydämeltään.
Vaikka käymme keskustelua Zoomin välityksellä, toivon, että joku toisi miehelle heti paikalla ”hemmetin hyvää kahvia”. Mustana kuin kuuton keskiyö.
Atlantic Crossing on katsottavissa Yle Areenassa.
Teksti: Marta Bałaga
Kuvat: Yle Kuvapalvelu