Uma Thurman paljasti Harvey Weinsteinin tragikoomisen lähentely-yrityksen – päätyi tuottajan kanssa nahka-asussa saunaan

Tuottajan touhuissa jo melkoisen omituisia piirteitä.

5.2.2018 18:21

Uma Thurman ei ole aiemmin kertonut kokemuksistaan ex-tuottajamoguli Harvey Weinsteinin kanssa. Weinstein oli tuottamassa Thurmanin Kill Bill -elokuvia.

Näyttelijätär kertoi nyt kokemuksistaan Weinsteinin kanssa lontoolaisessa ja pariisilaisessa hotellihuoneessa.

– Olin kuin puulla päähän lyöty.  Hän työnsi minut alas. Hän yritti lykätä itsensä päälleni. Hän yritti paljastaa itsensä. Hän teki kaikenlaisia epämiellyttäviä juttuja. Hän ei kuitenkaan mennyt niin pitkälle, että olisi pakottanut minua, Thurman kertoi.

– Siinä tilanteessa on kuin kiemurteleva eläin tai lisko, joka yrittää paeta. Tein kaikkeni, että saisin tilanteen taas raiteilleen. Minun raiteilleni, ei hänen, Thurman jatkoi.

Lontoon tapahtumat eivät olleet ensimmäinen kerta. Pariisilaisessa hotellihuoneessa Weinstein piti Thurmanin ja hänen tapaamisessaan yllään vain kylpytakkia.

– En tuntenut oloani (silloin) uhatuksi. Ajattelin, että hän vain on superomalaatuinen. Ikään kuin kahjo, erikoinen setäsi, Thurman mietti.

Pariisissa Weinstein ohjeisti Thurmania seuraamaan häntä toiseen huoneeseen, joka osoittautui saunaksi.

– Seisoin siellä täydessä nahka-asussani – kengät, housut, takki. Oli todella kuumaa ja sanoin: ”Tämä on naurettavaa, mitä oikein teet?” Hän alkoi hämmentyä ja suuttua yhtä aikaa. Sitten hän hyppäsi ulos ja juoksi pois, Thurman kuvaili tilannetta.

Seuraavana päivänä Weinstein lähetti Thurmanille kimpun keltaisia ruusuja.

– Avasin viestin, kuin se olisi likainen vaippa. Siinä luki: ”Sinulla on loistavat vaistot.”

Thurman varoitti Weinsteinia tapahtumien jälkeen.

– Jos teet muille ihmisille samoin kuin teit minulle. Menetät urasi, maineesi ja perheesi, lupaan sinulle, Thurman kertoi sanoneensa Weinsteinille.

Vaikka Thurman hoiti ahdisteluyritykset rohkeasti niiden sattuessa, hän sanoi menettäneensä itsehillintänsä jälkeenpäin.

Weinsteinin edustaja sanoi tuottajalla ja Thurmanilla ”olleen ystävällinen ja flirttaileva työsuhde.” Edustajan mukaan Weinstein luki väärin Thurmanin signaaleja ja pyysi heti anteeksi yritettyään lähestyä häntä.

Raportoidusti Weinstein niin ikään harkitsee oikeustoimia Thurmanin puheiden vuoksi.

Lähde: The Guardian

Lisää luettavaa