Uneton48 on alun perin Yhdysvalloista lähtöisin oleva kaupunkikohtainen kilpailu, jossa tehtävänä on käsikirjoittaa, kuvata, äänittää ja leikata elokuva kahdessa vuorokaudessa.Suomen ripein lyhytelokuvakisa järjestetään 21.–23.5.2010. Joukkueita voi rekisteröidä 16.5. asti.
Tapahtuman järjestäjinä toimivat Enni Tuomisalo, Sami Tuomisalo ja Saku Nousiainen.
– Idea Uneton48-kisaan syntyi, kun osallistuimme vuonna 2007 toista kertaa Uuden-Seelannin vastaavaan 48HOURS -kilpailuun. Kokemus oli taas niin mahtava, että päätimme tuoda konseptin Suomeen, kertoo Enni.
– Me halusimme kuitenkin Uuden-Seelannin esimerkkiä seuraten tuoda Suomeen isomman, maanlaajuisen version kisasta. Se toimii paremmin pienessä maassa, jossa yksittäiset kaupungit ovat pienempiä.
Uneton48-kilpailun ideana on, ettei elokuvan tekemistä voi aloittaa etukäteen, sillä aihe ja genre jaetaan joukkueille vasta kisan alussa paikan päällä. Enni kuitenkin kertoi vinkkejä kisaan valmistautumiseen.
– Tärkeimpiä asioita ovat joukkueen kokoaminen, laitteiston testaus, kuvauspaikkojen etsiminen, käytännön asioiden (nukkumisen, liikkumisen ja syömisen) suunnittelu sekä käsikirjoitusideoiden kokoaminen.
Kilpailun voittajalle on luvassa maineen ja kunnian lisäksi kilpailun yhteistyökumppaneiden tarjoamia palkintoja 12 000 euron arvosta. Tuomaristossa istuu suomalaisen elokuvan tähdistä ohjaaja Johanna Vuoksenmaa, ohjaaja Antti J. Jokinen, näyttelijä-ohjaaja Tiina Lymi, ohjaaja Dome Karukoski, toimittaja Kalle Kinnunen, tuottaja Markus Selin ja tuottaja-käsikirjoittaja Aleksi Bardy.
Episodi seuraa helsinkiläisryhmä Bijou Troupen valmistautumista kilpailuun ja lähtee mukaan myös kisapaikalle toukokuussa.
Mia Matikainen