Uskoisitko tätä leffalegendaa jo 86-vuotiaaksi? Ura jatkuu edelleen

Clint Eastwood täytti 31. toukokuuta 86 vuotta.

1.6.2016 13:42

Eastwood on yksi kaikkien aikojen suurimpia elokuvatähtiä, ja vaikka jotkut pitävät häntä yksiulotteisena näyttelijänä, hän on tehnyt hyvinkin erilaisia elokuvarooleja: lännenelokuvien ja toimintaelokuvien lisäksi hän on näytellyt draamoissa, komedioissa ja jopa musikaalissakin.

Eastwood ei ole vuosiin enää näytellyt, mutta hän jatkaa edelleen ohjaajana. Yllä oleva kuva on toistaiseksi viimeisestä roolista, vuoden 2012 elokuvasta Takaisin pelissä. Seuraava ohjaustyö, sankarilentäjästä kertova Sully, jonka pääosassa on Tom Hanks, on tulossa vielä tänä vuonna teattereihin.

Kaikkia Clint-faneja ilahduttavassa videokoosteessa on 170 hienoa repliikkiä hänen näyttelijäuraltaaan, johon mahtuu elokuvia laidasta laitaan.

Videokoosteessa on mukana 48 elokuvaa sekä televisiosarja Lännen tie (Rawhide). Katso video alta.

Lisää luettavaa