Uuden Star Warsin kuvaukset aloitettiin etuajassa – roolitus vieläkin kesken

7.4.2014 01:18

Walt Disney Studiosin puheenjohtaja Alan Horn paljasti Loyola Marymountin elokuva- ja televisiokoulun haastattelussa, että uuden Star Wars-elokuvan kuvaukset ovat jo alkaneet.

Tieto tuli yllätyksenä, sillä aiemmin julkisuuteen on kerrottu kuvausten alkavan vasta toukokuussa. Vielä oudommaksi jutun tekee se, että näyttelijäkaarti ei Hornin mukaan vieläkään kasassa. Näyttelijävalinnoista on liikkunut viime aikoina sitkeitä huhuja, joita ei ole kuitenkaan vahvistettu.

”Se ei ole vielä valmis”, Horn kommentoi roolitusta.

Elokuvaan liittyvistä yksityiskohdista puheenjohtaja pysytteli vaitonaisena. Hän ei antanut tarkempia lisätietoja siitä, mitä kuvauksia elokuvaa varten on jo tehty. Todennäköisesti Horn kuitenkin tarkoitti paikkakuvauksia, joihin näyttelijöitä ei tarvita.

Lähde: Variety

(Episodi/JA)

 

Lisää luettavaa