Uudenlainen kokeilu: kotimaisen huippurikossarjan toinen kausi on mahdollista nähdä elokuvateattereissa

Kokonainen tuotantokausi elokuvateatterissa katsottavaksi? No mutta miksipä ei.

7.10.2020 11:30

Kaikki synnit on palkittu, ja yli kolmeenkymmeneen maahan myyty kotimainen rikossarja. Sarjan toinen kausi käynnistyy 22.10. Elisa Viihde Aitiossa, mutta samalla siitä järjestetään elokuvateatterinäytöksiä ympäri maan.

Tämä on ensimmäinen kerta, kun Suomessa kokeillaan mitään vastaavaa. Kotimaisen sarjan kokonaista tuotantokautta ei ole koskaan aiemmin nähty elokuvateatterilevityksessä.

Mielenkiintoinen kokeilu.

Kaikki synnit -sarjaa tähdittävät muun muassa Matti Ristinen, Inka Kallén, Eeli Jurvelin, Ari Piispa, Jari Virman, Anne Nielsen, Laura Malmivaara, Milla Kangas, Risto Tuorila, Kreeta Salminen ja Johannes Holopainen.

Sarja on Mika Ronkaisen ja Merja Kakon käsikirjoittama ja Ronkaisen ohjaama.

Alla kakkoskauden traileri.

Lisää luettavaa