Vanha Disney-leffa sensuroidaan Disney+ -striimipalvelua varten, toista ei edes julkaista – syynä rasismi

Yksi leffa jätetään kokonaan julkaisematta ja muutamia muita sensuroidaan Disney+ -palvelua varten.

25.4.2019 22:59

Vuonna 1946 sai ensi-iltansa Disney-leffa Vanhat tarinat. Sen väitetään sisältävän rasistisia stereotypioita, joten sitä ei nähdä striimipalvelussa laisinkaan.

Samalla Dumbosta leikataan hahmo pois. Jim Crow -varis, jonka nimi tulee 1800-luvulla syntyneeltä blackface-hahmolta. Nimeä käytettiin myös laissa, jonka avulla segregaatio laillistettiin USA:ssa sisällissodan jälkeen.

Disney+ -palvelussa julkaistaan yli 25 alkuperäissarjaa ja kymmenen alkuperäiselokuvaa, dokumenttia ja spesiaalia ensimmäisen vuoden aikana. Mukana sellaisia odotettuja tuotantoja kuten Star Wars -sarja The Mandalorian, kaksi Toy Story -projektia sekä Jeff Goldblumin oma dokumentaarinen sarja.

Palvelussa nähdään tietenkin myös Simpsoneiden kaikki 30 kautta.

Lähde: NME

Lisää luettavaa