Vielä hetken Netflixissä: Hassunhauska ja viihdyttävä urheilukomedia – tähden työtauko ennen tätä leffaa teki rahattomaksi

IMDb-arvosana on 7,3.

26.7.2020 10:03

Netflixin valikoimassa on vielä hetken aikaa elokuva Jerry Maguire – elämä on peliä (1996).

Urheilumanageri tuntee syyllisyyttä ja lopettaa hyvin palkatun työnsä. Tukijoikseen hän saa yhden uskollisen urheilijan ja sinisilmäisen apurin.

Zellweger myönsi, että sinä päivänä kun hän sai roolin elokuvasta, hänellä ei ollut enää rahaa yrittäessään nostaa sitä pankkiautomaatista. Syynä oli tiettävästi hänen pitkä taukonsa töistä.

Cruisella sen sijaan tuskin oli rahasta puutetta. Jerry Maguire oli aikoinaan tähden viides elokuva putkeen, joka teki yli 100 miljoonaa dollaria pelkästään Yhdysvalloissa.

Hauskana triviana kerrottakoon, että lapsinäyttelijänä nähtävä Jonathan Lipnicki ilmaantui eräänä päivän kuvauspaikalle kertoen kaikille, että ihmisen pää painaa 3,6 kiloa. Tekijät pitivät letkautuksesta niin paljon, että he sisällyttivät sen elokuvaan.

Elokuva poistuu suoratoistopalvelusta 31.7.2020.

Lähde: IMDb

Lisää luettavaa