Netflixin suoratoistopalvelusta löytyy vielä hetken aikaa elokuva Big Lebowski (1998).
Tarina kertoo Jeff Bridgesin esittämästä lungista Lebowskista, joka joutuu keskelle erikoista sotkua. Häntä luullaan aivan toiseksi Lebowskiksi, josta seuraa elokuvallisen verran hauskaa seurattavaa. Kyseessä on elokuvassa esiintyvän John Goodmanin suosikki niistä leffoista, joissa hän on itse näytellyt.
Triviatietona mainittakoon, että Bridgesin ei tarvinnut juurikaan vaivata puvustusta, sillä hän käytti elokuvassa lähinnä omia vaatteitaan. Raportoidusti hän omistaa vieläkin elokuvassa käyttämänsä sandaalit.
Ohjaaja-käsikirjoittajina toimivat Joel ja Ethan Cohen. Leffa poistuu suoratoistopalvelusta 6.6.2019.