Vuoden pahimmat leffaflopit Box Officen mukaan

Kaiken kaikkiaan 14 elokuvaa päätyi tämän vuoden floppilistalle. Floppilistalle pääsevät elokuvat, jotka eivät onnistuneet tienaamaan edes budjettiaan takaisin.

29.12.2016 22:44

Vuosi 2016 tullaan muistamaan Disneyn murskaluvuista (tienannut n. 7,5 miljardia dollaria vuoden vaihteessa) sekä huippuohjaajien ja -näyttelijöiden kammottavista floppileffoista.

Ben-Hur
Venäläisen Timur Bekmambetovin raamatullinen remake ei oikein onnistunut löytämään ketään. Se tienasi vaatimattomat 26,4 miljoonaa dollaria USA:n lippuluukuilla. Suomessa leffaa ei edes nähty, mutta muualla maailmassa se keräsi 67,7 miljoonaa. Yhteensä se tienasi siis 94,1 miljoonaa dollaria. Leffan budjetti oli 110 miljoonaa, ja sillä oli todella mittava mainoskampanja. Elokuva jäi lopulta noin 120 miljoonaa dollaria tappiolle.

Box office -vuokratulot kattoivat 43 % budjetista.

Iso kiltti jätti
Steven Speilbergin jättisatsaus lastenleffamarkkinoille oli melkomoinen pettymys. Se tienasi 55,8 miljoonaa USA:ssa ja 178 miljoonaa dollaria ulkomailla. Leffan budjetti oli 140 miljoonaa, jonka päälle vielä pistetään jättimäiset mainoskampanjat. Lopulliseksi tappioksi tuli 80-100 miljoonaa dollaria.

Box office -vuokratulot kattoivat 64 % budjetista.

Gods of Egypt
Vaikka Gods of Egypt oli vuoden hauskimpia kalkkunoita, ei sille silti riittänyt yleisöä. Elokuva maksoi 140 miljoonaa dollaria tehdä ja se tienasi vain 31,1 miljoonaa USA:ssa ja 119 miljoonaa dollaria muualla. Globaalisti se tienasi siis vain 150,7 miljoonaa. Arvioitu tappio on 90 miljoonaa, mutta se saattaa olla pienempi, sillä Lionsgatella on erilaisia ulkomaandiilejä elokuvillaan, eikä studio käytä niin paljon rahaa markkinointiin.

Box office -vuokratulot kattoivat 53 % budjetista.

Metsästäjä ja talvinen taistelu
Ilman Kristen Stewartin näyttelemää Lumikkia tästä jatko-osasta tuli suuri floppi. Vaikka elokuvassa nähtiin Chris Hemsworth, Charlize Theron, Jessica Chastain ja Emily Blunt, se tienasi vain 164,6 miljoonaa dollaria. Sen budjetti oli 115 miljoonaa + suurehko mainoskampanja. Tappioksi arvioidaan noin 75 miljoonaa dollaria. Vuoden 2012 Lumikki ja metsästäjä tienasi 396,6 miljoonaa dollaria.

Box office -vuokratulot kattoivat 71 % budjetista.

Allied
Robert Zemeckisin ja Brad Pittin toiseen maailmansotaan sijoittuva vakoojaseikkailu oli suuren luokan floppi, joka teki tappiota Paramountille 75-90 miljoonaa dollaria. Sen budjetti oli vähintään 85 miljoonaa dollaria. Se tienasi vaatimattomat 39,3 miljoonaa dollaria USA:ssa ja 41 miljoonaa ulkomailla, tienaten vain 80,3 miljoonaa. Brad Pittin raivoisa ero Angelina Joliesta saattoi vaikuttaa leffan menestykseen.

Box office -vuokratulot kattoivat 47 % budjetista.

The Finest Hours
Tätä toiseen maailmansotaan sijoittuvaa elokuvaa ei meillä nähtykään, vaikka siinä oli melkoinen näyttelijäkaarti. Chris Pine, Casey Affleck, Ben Foster ja Eric Bana onnistuivat myymään lippuja vain 52,1 miljoonan dollarin arvosta. Niistä 25,6 miljoonaa USA:ssa. Sen budjetti oli 80 miljoonaa dollaria.

Box office -vuokratulot kattoivat 33 % budjetista.

Deepwater Horizon
Tämä yllättävän toimiva ja vauhdikas tositapahtumiin pohjautuva toimintapätkä ei ikävä kyllä löytänyt katsojiaan. Elokuvan budjetti oli 110-120 miljoonan dollarin tienoilla ilman verokikkailuja. Alkuperäinen budjetti oli 156 miljoonaa. Mark Wahlbergin tähdittämä leffa tienasi vain 61,4 miljoonaa USA:ssa ja 118,7 miljoonaa ulkomailla. Kokonaistappiot ovat 60 miljoonan dollarin luokkaa. Lionsgaten osuus on luultavasti vain noin 31 miljoonaa dollaria.

Box office -vuokratulot kattoivat 54 % budjetista.

Teenage Mutant Ninja Turtles 2
Kohtalaisen kehnon leffan samantasoinen jatko-osa onnistui tienaamaan USA:ssa 82,1 miljoonaa dollaria ja ulkomailla 245 miljoonaa. Se on kuitenkin vain noin puolet siitä, mitä ensimmäinen elokuva tienasi ($493,3 miljoonaa). Leffan budjetti oli 135 miljoonaa, mutta koska se oli kesäleffa, myös mainoskampanja oli jättimäinen. Tappioiden arvioidaan olevan noin 75 miljoonan dollarin luokkaa.

Box office -vuokratulot kattoivat 64 % budjetista.

Ghostbusters
Rakastetun scifi-/kauhukomedian naisvetoinen remake tienasi 229 miljoonaa maailmanlaajuisesti. Sillä oli 144 miljoonan budjetti + jättimäinen mainoskampanja. Sonyn sisäpiiriläiset huhuilivat leffan tarvitsevan 300 miljoonan tulot, jotta se pääsisi edes omilleen. Tappioiden arvellaan olevan noin 70 miljoonaa. Sonyn osuus on tosin vain noin 50 miljoonaa, sillä mukana oli muitakin yhtiöitä kuten VIllage Roadshow.

Box office -vuokratulot kattoivat 80 % budjetista.

Liisan seikkailut peilimaailmassa
Tim Burtonin Liisa Ihmemaassa oli jättimäinen hitti vuonna 2010. Se tienasi 1,025 miljardia dollaria. Liisan seikkailut peilimaailmassa oli taas suuri floppi. Leffa tienasi vain 299,4 miljoonaa dollaria. Johnny Deppin ja Mia Wasikowskan tähdittämän leffan budjetti oli 170 miljoonaa. Sony napsi tappioita vähintäänkin 70 miljoonaa.

Box office -vuokratulot kattoivat 88 % budjetista.

Outolintu-sarja: Uskollinen
Katsojilla alkoi olla jo tukevahko teinidystopia-ähky, kun Uskollinen sai ensi-iltansa. Se oli myös niin hirvittävä floppi, että Lionsgate joutuu tekemään sarjan viimeisen osan tv:n puolelle. Siitä ei tosin sarjan tähti Shailene Woodley pidä, joten koko sarjan jatko on katkolla. Uskollinen teki 66,3 miljoonaa USA:ssa ja 179,2 miljoonaa ulkomailla. Sillä oli 110 miljoonan dollarin budjetti + markkinointi. Uskollinen teki siis noin 50 miljoonaa dollaria tappioita Lionsgatelle.

Box office -vuokratulot kattoivat 81 % budjetista.

Bill Lynn’s Long Halftime Walk
Ang Leen Piin elämä tienasi yli 600 miljoonaa dollaria maailmanlaajuisesti vuonna 2012. Leen seuraava, Bill Lynnin pitkä kävely, jota ei Suomessa edes nähty, hylättiin täysin. Lee käytti uusinta teknologiaa edustavia kameroita, eikä koko maailmassa ole kuin muutama teatteri, joka pystyi näyttämään elokuvan. Sitä siis pyöritettiin perinteisessä muodossa muualla. Vähintään 40 miljoonaa dollaria maksanut elokuva tienasin 1,7 miljoonaa dollaria Pohjois-Amerikassa ja 26,2 miljoonaa muualla. Sony/TriStar Pictures teki vähintään 40 miljoonan dollarin tappiot – ellei jopa suuremmat.

Box office -vuokratulot kattoivat 33 % budjetista.

Assassin’s Creed
Ubisoftin suosittuun pelisarjaan pohjautuva elokuva on katastrofi New Regencylle ja Foxille. Se onnistui tienaamaan ensimmäisen kuuden päivän aikana vain 22,4 miljoonaa dollaria. Leffan budjetti oli 125 miljoonaa dollaria + mainoskampanja. Vaikka leffa tienaisi 150 miljoonaan maailmanlaajuisesti, se olisi vasta noin 60 % kokonaisbudjetista. Studioille on tiedossa rapeat 75-100 miljoonaan dollarin tappiot.

Arvioidut box office -vuokratulot kattoivat 60 % budjetista.

Rules Don’t Apply
Suomen skipannut Warren Beattyn comeback-/intohimoprojekti kesti valmistua kymmenisen vuotta. Kun leffan teatterikierros oli ohi, oli se tienannut vain 3,65 miljoonaa dollaria. Elokuvan rahoittajina toimivat muun muassa New Regency, Donald Trump -tukija Steven Mnuchin sekä useat miljardöörit, jotka sijoittivat elokuvaan noin 25 miljoonaa dollaria. Fox julkaisi elokuvan ja se onkin yksi studion kaikkien aikojen suurimpia floppeja ikinä.

Box office -vuokratulot kattoivat alle 1 % budjetista.

Listalle voisi lisätä vielä sellaisia leffoja kuten Sacha Baron Cohenin Grimsby, joka tienasi vain 23,5 miljoonaa 35 miljoonaan budjetilla. Popstar: Never Stop Never Stopping tienasi 9,4 miljoonaa 20 millin budjetilla, Zoolander 2 tienasi 55 milliä 50 miljoonan budjetilla ja Free State of Jones, joka tienasi 25 miljoonaa 50 millin budjetilla.

Lähde: The Hollywood Reporter

Lisää luettavaa

Aiheeseen liittyviä elokuvia