Requiescat in pace on tuttu repliikki Assassin’s Creed -pelien ystäville. Pelisarjan salamurhaajasankarit tarjoavat näillä sanoilla viimeisen voitelun uhreilleen. Ikävä kyllä saman litanian voi lukea elokuvalle, sillä niin kalmankankea ja kylmä se on. Elokuvasarja tulee myös mitä luultavimmin kohtaamaan äkillisen loppunsa, koska sillä on elokuvateattereissa vastassa todellinen raskassarjalainen, juggernautti nimeltään Rogue One: A Star Wars Story. Ding ding, tekninen tyrmäys ensimmäisessä erässä.
Sitä luulisi, että näyttelijät Michael Fassbender, Marion Cotillard, Jeremy Irons sekä ohjaaja Justin Kurzel osaisivat tehdä näinkin kiinnostavasta materiaalista edes jollain tapaa koherentin elokuvateoksen, mutta luulo ei todellakaan ole tiedon väärti. Elokuvan nykyisyydessä toimiva aikalinja on pelien tapaan aivan tarpeetonta ja tylsää täytemateriaalia – ja sitä riittää paljon.
Parhaimmillaan sekä leffa että pelit ovat menneisyydessä tapahtuvissa juonikaarissa, jotka sekoittavat historian todellisia henkilöitä ja tapahtumia fiktioon ja fantasiaan. Elokuvan menneisyyden aikalinja tapahtuu 1400-luvun lopun Espanjassa, inkvisiittoreiden aikakaudella. Ja aivan kuten peleissäkin, myös leffassa salamurhaajat juoksentelevat pitkin katonharjoja, tekevät näyttäviä parkour-temppuja ja tappavat sotilaita, poliitikkoja ja mahtihenkilöitä. Juuri sitä kaikkea todella siistiä, mitä peleissä on totuttu tekemään.
Jostain syystä elokuvassa on juuri tämä pelien paras puoli pilattu. Nyt kuva hyppii paidatta Animus-laitteessa roikkuvan Fassbenderin ja menneisyyden katoilla loikkivan Fassbenderin välillä. Se on raivostuttavaa. Ja lopulta se myös kyllästyttää. Kyllä me katsojat huomasimme Fassbenderin timmiin kuntoon treenatun kropan jo sillä ensimmäisellä kerralla, näyttäkää nyt vain lisää sitä parkouria ja näyttäviä tappoja!
Leffan juoni siis pyörii peleistäkin tutun menneisyyden tapahtumien tutkimisen mahdollistavan Animus-laitteen, Abstergo Industries -yhtiön, Eedenin omenan sekä salamurhaajien verilinjojen ja temppeliherrojen ympärillä. Pelejä pelanneille kaikki tämä on tuttua, ja kaiken taustan läpikäyminen alkaa hieman tympiä. Pelejä pelaamattomat tuskin taas tajuavat siitä kaikesta yhtään mitään, sillä niin pintapuolisesti kaikki käydään lopulta lävitse.
Lopputuloksena on sekava ja ontuva, paikoittain näyttävä mutta ennen kaikkea erittäin typerryttävä toimintaseikkailu, joka ei kuitenkaan ole kovin toiminnallinen eikä varsinkaan seikkailullinen. Omituisen sillisalaatin kruunaa jotakuinkin pökkelö näytteleminen.
Assassin’s Creed on ilmiselvä leffasarjan ensimmäinen osa. Ja siihen se myös kompastuu. Leffan suurin synti onkin liika uskollisuus lähdemateriaalille. Assassin’s Creed on juuri niin huono kuin sen voisi olettaakin olevan. Se on Ubisoft-peliyhtiön erittäin kalliiksi käyvä uhkapeli, joka tuskin palvelee edes pelisarjan faneja.