Wolverinen ohjaaja scifiromaanin kimppuun

Orson Scott Cardin tutuksi tekemä scifiromaani Ender’s Game on kiinnitetty Hollywoodin ohjattavien elokuvien listalle. Alunperin Wolfgang Petersenin oli määrä toimia ohjaajan roolissa, mutta miehen jätettyä projektin kesken ohjaajaksi valittiin Gavin Hood (X-Men Origins: Wolverine).

Suomeksi nimellä Ender julkaistun romaanin on ollut vaikea päästä valkokankaalle suuresta suosiosta huolimatta. Johtuneeko tämä sitten juonesta, joka kertoo siitä, miten lapsia koulutetaan sotaan. Lisäksi huimat avaruustaistelukohtaukset vaativat valtavat määrät erikoistehosteita. Nyt Odd Lot Entertainment on kuitenkin tarttunut elokuvaa sarvista ja päättänyt tuottaa elokuvan.

Lähde: Film Junk

Sini Turakainen