Woody Allen suuntaa seuraavaksi Roomaan

8.3.2011 15:21

Eurooppalaisiin suurkaupunkeihin viehättynyt ohjaaja matkaa kesällä kuvaamaan Italiaan.

Kotikaupunkiinsa New Yorkiin sijoittuvista elokuvista tunnettu Woody Allen on kuvannut viime vuosina yhä enemmän Euroopassa. Vuoden 2008 Vicky Cristina Barcelona sijoittui Espanjaan, You Will Meet a Dark Tall Stranger Iso-Britanniaan ja tuleva Midnight in Paris Ranskaan. Elokuva saa ensi-iltansa tänä vuonna Cannesin elokuvafestivaaleilla.

Vielä nimeämättömän, tulevan elokuvansa veteraaniohjaaja aikoo kuvata kuluvan vuoden kesällä Italian pääkaupungissa Roomassa.

Ohjaaja kertoi Variety-lehdelle, että ”elokuvan tekeminen on minulle kuin rakkauskirjeen kirjoittaminen kuvauskaupungille. Rakastan sivistyneitä suurkaupunkeja.”

Allenin elokuvat ovat keränneet tasaisen paljon katsojia Italiassa.

Lähde: Variety

Lisää luettavaa