Onko Brad Pittin zombi-seikkailu kaiken kohun arvoinen? Tässä ensireaktiot

26.6.2013 16:08

Zombi-elokuvassa World War Z Brad Pitt saa vastaansa laumoittain eläviä kuolleita, kun vaarallinen epidemia uhkaa koko ihmiskuntaa. Kovaa ennakkokohua herättänyt Marc Forsterin ohjaustyö Max Brooksin bestsellerin pohjalta tulee teattereihin heinäkuussa, mutta Episodin toimitus pääsi näkemään sen hyvissä ajoin ennakkoon, joten ennen varsinaista arvostelua kerromme ensireaktiot.

Päätoimittaja Jouni Vikmanin mielestä kovin paljon ei kiinnitetty huomiota juoneen tai edes yritetty tavoitella alkuteoksen eri ulottuvuuksia, mutta suorasukaisena toimintakauhuna World War Z oli aivan kylmäävää menoa.

– Jännitti alusta ihan loppumetreille asti, Jouni toteaa.

Jani Svenskin mielestä katsoja joutuu itse paikkailemaan logiikan paikoin unohtavaa juonta.

– Muuten Z-elokuvan kujanjuoksu on kuin kooste suosituista Left 4 Dead -peleistä. Ja kun kopioi tarpeeksi hyvää lähdettä, ei lopputulos voi olla täysin tuhnu.

Päivi Laajalahden mielestä juoksevat miljoonat zombit olivat todella näyttäviä, mutta hän jäi kaipaamaan varsin suoraviivaiseen ja yksiulotteiseen tarinaan kirjan monikerroksellisuutta.

– Elokuvaa ja kirjaa ei pitäisi verrata toisiinsa, mutta Max Brooksin kirjan ja Marc Forsterin elokuvan välillähän ei ole muuta yhteistä kuin nimi ja zombipandemia. Ja mihin olivat jääneet esimerkiksi lobot ja merissä piileskelevät zombit? Brad Pitt kyllä kävi herkkänä koviksena täydellisesti pääosaan.

Hannu Liekso oli kriittinen käsikirjoituksen suhteen.

World War Z voisi olla kiinnostava zombi-elokuva. Brad Pitt on loistava näyttelijä, joka saa hahmoonsa eloa ja tunnistettavuutta. Samoin Marc Forster on hieno ohjaaja, joka taitaa monta erilaista lajityyppiä. Valitettavasti käsikirjoitus ei pääse samalle tasolle, vaan vajoaa tyypillisyyksiin. Loppu paisutettuine ja pateettisine musiikkeineen tappaa lopunkin hyvän tästä tarinasta.

Arla Lehtisen mielestä leffa vaikutti lähinnä toimivalta yhdistelmältä elokuvia 28 päivää myöhemmin ja Tartunta.

– Tarina ja toiminta pitivät ainakin kirjaa lukemattoman katsojan jännityksen yllä. Loppufiilis oli hyvä ja jätti jälkeensä hieman ylimääräistä sydämen tykytystä. 3D tuntui melko tarpeettomalta, muttei sentään tässä leffassa häirinnyt.

World War Z tulee Suomessa ensi-iltaan 19.heinäkuuta.

Lisää luettavaa