WWE-toimitusjohtaja Vince McMahon siirtyy syrjään – Syytetään väärinkäytöksistä ja seksistä alaistensa kanssa

Erään aikakauden loppu.

26.7.2022 18:16

Hollywood Reporter uutisoi, että WWE:n toimitusjohtaja ja perustaja Vince McMahon jättää tehtävänsä vapaapainiorganisaatiossa.

”Kun lähestyn 77 vuottani, on aika jäädä eläkkeelle WWE:n puheenjohtajuudesta”, McMahon sanoi lausunnon mukaan. Hän kiittää perhettään tuesta, sekä kaikkia entisiä ja nykyisiä WWE-tähtiä ja työntekijöitä. ”Tärkeimpänä haluan kiittää fanejamme, jotka ovat päästäneet meidät koteihinsa viikoittain ja valinneet meidät viihteekseen.”

McMahon jää yhtiön suurimmaksi osakkaaksi ja lupaa tukea organisaatiota kykyjensä mukaan. Hänen tyttärensä Stephanie McMahon ja Nick Khan ottavat toimitusjohtajan tehtävät.

Vince McMahonia on vastikään syytetty asemansa väärinkäytöstä. Hänen tekonsa ovat parhaillaan tutkinnan alaisena. Hänen syytetään olleen seksuaalisissa suhteissa työntekijöihinsä ja maksaneen naisille miljoonia dollareita siitä syystä erorahojen yhteydessä.

Lisää luettavaa