Yhdysvaltain armeija haluaa Aliens-elokuvan tyylisen asejärjestelmän käyttöön – ”kolmas käsi” (kuva)

James Cameronin leffa näki tulevaisuuteen?

9.3.2018 05:57

Aliens-elokuvan nähneet muistavat avaruusmerijalkaväen eritoten heidän massiivisesta aseistuksestaan. Isot sarjatuliaseet oli ripustettu sotilaiden kehojen viereen eräänlaisen kolmannen käden avulla.

Yhdysvaltain armeija haluaakin nyt samanlaisen käden omille joukoilleen. Sitä voitaisiin käyttää niin raskaiden aseiden käytössä kuin suojienkin kannattelemisessa.

The Army Research Lab -niminen tutkimusyksikkö Marylandissa onkin jo täydessä työn touhussa. Heillä on työn alla lantiolle asennettava mekaaninen käsi, joka pystyy kantamaan M249-konekiväärin. Se voi kantaa myös muita tavaroita aina noin 12,2 kiloon saakka.

Mekaanisesta kädestä on jo prototyyppi. Tutkijoilla on kuitenkin vielä pulmia ratkaistavanaan, jotta kädestä saadaan kenttäkelpoinen.

Alla kuva.

Lähde: Popular Mechanics

Lisää luettavaa

Aiheeseen liittyviä elokuvia