Nämä Mannerheim-filmatisoinnit haluaisimme oikeasti nähdä!

8.8.2014 13:57

Jälleen on tekeillä kuulemma uusi Mannerheim-tuotanto. Sehän sopii, sillä Mannerheim-elokuvia ei ole koskaan liikaa. Tässä näkemyksemme siitä, millaisia Mannerheim-elokuvia pitäisi saada tuotantoon. Juttu on julkaistu ensimmäisen kerran elokuussa 2012.

Teksti: Jussi Huhtala ja Jouni Vikman
Kuvitus: Jussi Peso

MannerGame

Videopeliä muistuttava räiskintäelokuva sijoittuu Suomen sisällissotaan. Mark Wahlbergin esittämä kenraali lähtee valkopukuisen sotajoukkonsa kanssa metsästämään vampyyrejä muistuttavia punaisia haamusotilaita. Ohjauksesta vastaa Resident Evil -ohjaaja Paul W.S. Anderson, ja punakyntistä ja -huulista pahista esittää hänen vaimonsa Milla Jovovich. Elokuva on saatavana myös PlayStation 3 -pelinä.

CGE – Avoin tapaus

Vainoharhaisia salaliittoteorioita sisältävä kolmituntinen trilleri Mannerheimin elämästä ja kuolemasta. Mannerheim ei elokuvan väitteiden mukaan ollutkaan kansakunnan sankari vaan Neuvostoliiton agentti, joka hävisi jatkosodan taistelut tahallaan. Oliver Stonen 1970-luvun Suomeen sijoittuvassa ohjaustyössä Mannerheimin salaisuutta etsivää taistolaistoimittajaa esittää Kevin Costner. Kokoomus ja Perussuomalaiset tuomitsevat elokuvan valheelliseksi jo esituotantovaiheessa.

Marskin ryyppy

Anssi Mänttärin halvalla kuvattu renttudraama tapahtuu yhden jatkosodan päivän aikana ja sijoittuu lähes kokonaan rintamalinjan läheisyyteen rakennettuun saunaan. Jatkosota on asemasotavaiheessa, ja Kari Väänäsen esittämällä marsalkalla on aikaa metafyysisiin pohdintoihin, joita hän käy itsensä kanssa saunan lauteilla. Saunavieraaksi saapuvan nuoren adjutantin kanssa filosofinen saunatuokio muuttuu viinanhuuruiseksi väittelyksi kädenvääntöineen ja uhoamisineen.

Mannerheim – Black Dynamite

Tällä elokuvalla ei ole mitään muuta tekemistä oikean Mannerheimin kanssa kuin siihen viittava nimi ja Suomi tapahtumapaikkana – sekä tietenkin tarkoitus esitellä musta Mannerheim, joka päihittää Ylen version. Spike Leen ohjaamassa blaxploitaatio-elokuvassa Samuel L. Jacksonin esittämä Jules Mannerheim matkustaa Harlemista Jakomäkeen kostamaan pikkuveljensä kuoleman. Julesin veli on muuttanut naisen perässä Suomeen mutta joutunut rasistisen väkivallanteon uhriksi. Jules Mannerheim maksaa leijonakoruihin ja -paitoihin sonnustautuneille miehille potut lyijynä.

Paranormal Military Activity

Vuosikymmenten jälkeen metsästä löytyneeseen filmimateriaaliin perustuva “Found Footage” -elokuva. Päällisin puolin heiluvalla käsivarakameralla kuvattu materiaali tuntuu keskittyvän metsän suojasta kuvattuihin järvessä kylpeviin sotilaisiin, mutta rakeinen kuva paljastaa myös pinnan alla piilottelevan pahan läsnäolon. Itse Näkki saattaa olla vastuussa kadonneista sotilaista, pelotellaan Oren Pelin ohjauksessa.

Venäläisen luutnantin nainen

Herttasarjamaisen romanttinen draama on mukaelma Ranskalaisen luutnantin nainen -romaanista. Pamela Tolan esittämä orpo maalaistyttö ihastuu Venäjältä Suomeen palanneeseen nuoreen ja komeaan luutnantti Mannerheimiin (Lauri Tilkanen). Eri säätyihin kuuluvien nuorten lempi leimahtaa, mutta pian ilmenee, että luutnantti Mannerheimin vanhemmat ovat jo järjestäneet pojalleen avioliiton ruman mutta varakkaaseen sukuun kuuluvan venäläisen aatelisnaisen kanssa.

Itsenäisyyspäivä IP6 – Mars(ki) hyökkää!

Roland Emmerichin ohjaama katastrofielokuva on eräänlainen jatko-osa Independence Daylle. Ulkoavaruuden oliot hyökkäävät Marsin kautta Suomeen 6. joulukuuta 1945, sotien jo päätyttyä. Yltiöisänmaallisessa suuren budjetin toimintaelokuvassa leskeksi jäänyt presidentti Mannerheim (Bill Pullman) hyppää lentäjäsankari Hans Windin (Will Smith) kanssa hävittäjälentokoneen ohjaimiin ja pelastaa Suomen ja siinä sivussa koko maailman.

Adolf & Gustaf: Yllätyssynttärit

Koko perheen musiikkianimaatio on mukaelma todellisesta tapahtumasta, jossa Saksan valtionpäämies saapui marsalkka Mannerheimin 75-vuotisjuhlille. Hauskat animaatiohahmot, saksalainen Adolf – ystävien kesken Aatu – ja suomenruotsalainen Gustaf viettävät synttäreitä sotaleikkejä leikkien. Tapahtumia siivittävät iloiset laulukohtaukset.

Metsään piirretty viiva

Sotilaat pohtivat rakkautta, pahuutta, omaa elämäänsä ja tekemiään valintoja odottaessaan hyökkäyksen alkamista. Sodan kauheudet limittyvät luonnon kauneuteen, kun Terrence Malickin kamera hyväilee lainehtivia viljapeltoja ja auringonvalo siivilöityy mäntymetsän latvojen läpi. “Olisin halunnut pyhittää elämäni rakkaudelle”, kommentoi Nick Nolten esittämän upseerin kertojaääni.

Lisää luettavaa