Ylen suosikkisarja nyt katsottavissa Areenassa – ”Katsojatoiveita tullut enemmän kuin mistään muusta sarjasta”

Uusi päivä alkaa uudestaan.

15.2.2019 08:00

Ylen koko perheen draamakomediasarja Uusi päivä alkaa Areenassa alusta ensimmäisestä jaksosta alkaen. Kaksi ensimmäistä tuotantokautta on nyt julkaistu Yle Areenassa. Kesällä julkaistaan sarjan kolmas ja neljäs tuotantokausi.

”Meille tulee katsojatoiveita Uudesta päivästä enemmän kuin mistään muusta sarjasta. Sarja tuli päätökseensä joulukuussa 2018, mutta sillä on vankkumaton fanijoukko, joka toivoo pääsevänsä näkemään sarjaa yhä – alusta asti”, Yle Areenan ohjelmapäällikkö Cilla Lönnqvist kertoo tiedotteessa.

Lisäksi sarjan käsikirjoitukset on nyt julkaistu kokonaisuudessaan Uuden päivän nettisivuilla. Yle ei ole koskaan ennen julkaissut kokonaisen sarjan käsikirjoitusarkistoa. Yli 800 jakson käsikirjoituksista toivotaan olevan iloa fanien lisäksi myös alan opiskelijoille ja tutkijoille.

Sarjaa esitetään 18.2. alkaen myös Yle TV2:ssa maanantaista torstaihin klo 10. Saman päivän pikauusinta nähdään klo 16.30 ja viikon kaikkien osien uusintaputki perjantaisin klo 9.50.

Lisää luettavaa