Yllätyshitit 2022 – ”Kun kohdeyleisö kuulee sanan ”oksennuskestit”, muuta ei tarvita”

Joukkorahoituksella kasaan pistetty Terrifier 2 tuotti 12 miljoonaa.

30.12.2022 16:00

Collider on listannut vuoden 2022 odottamattomat hittielokuvat.

Vaikka Top Gun: Maverick paljastui menestykseksi, ei asia ollut läheskään varma vielä vuosi sitten.

Elokuvan ensi-iltaa siirrettiin peräti kahdella vuodella koronapandemian takia. Tom Cruise ei suostunut pelkkään suoratoistojulkaisuun, vaan halusi leffan myös teattereihin.

Lisäksi 1980-luvun uudelleenlämmittelyt sisältävät aina riskin. Ensimmäinen Top Gun oli aikansa tuote. Militaristinen machoilu yläkroppa paljaana kylmän sodan aikaisessa Amerikassa ei ole tätä päivää. Top Gunille ei aikanaan tehty jatko-osaa hyvästä syystä.

Cruisen henkilökohtainen panostus kuitenkin kannatti ja leffa tienasi häikäisevät 791 mljoonaa dollaria kansainvälisesti.

Listalta löytyy myös Damien Leonen ohjaama Terrifier 2. Piskuisella 250 000 budjetilla tehty slasheri tuotti yli 12 miljoonaa. Rahat kerättiin yksityisten sijoittajien ja joukkorahoituksen voimin.

Elokuva-analyytikko Jeff Bock kommentoi Terrifierin jatko-osan yllättävää menestystä:

”Viidakkorumpu toimi tehokkaammin kuin mikään maksettu mainos. Kun elokuvan kohdeyleisö kuulee sanan ”oksennuskestit” (”Vomit-o-rama”), niin muuta ei tarvita”.

Tässä vuoden yllätyshitit listattuna:

  1. Top Gun: Maverick
  2. Lightyear
  3. Everything Everywhere All At Once
  4. The Fabelmans
  5. Uncharted
  6. Amsterdam
  7. Terrifier 2
  8. Babylon
  9. Smile
  10. Strange World

Lähde: Collider.

Lisää luettavaa

Aiheeseen liittyviä elokuvia